Pennywise-klovnin rooli haluttiin antaa varsin yllättävälle näyttelijälle uudessa Se-elokuvassa

Aikataulujen vuoksi Oscar-palkittua näyttelijää ei kuitenkaan saatu mukaan.

28.7.2017 15:00

Stephen Kingin Se-romaanin uuden filmatisoinnin tuottaja Barbara Muschietti on paljastanut tavoitelleensa Tilda Swintonia (Michael Clayton, We Need To Talk About Kevin) Pennywise-klovnin rooliin.

Nerdistin toimittajan vitsillä heittämä tiedustelu Swintonista kuuluisan klovnin roolissa sai Muschiettin ilmoittamaan, ettei palkittu näyttelijä ollut vapaana.

”Minä vannon. Meillä oli tietty aika, jolloin elokuva piti kuvata, eikä hän on ollut käytettävissä, joten hän ei edes lukenut roolia varten. Mutta totta kai me kaikki mietimme häntä”, tuottaja paljastaa.

Pennywisen rooli meni sittemmin Bill Skarsgårdille (Hemlock Grove, Simple Simon), joka teki Muschiettiin suuren vaikutuksen omalla tulkinnallaan ja tuntemuksellaan ikonisesta säikyttelijästä.

 

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia