Pennywise oli liikaa aussivanhemmille – väittävät kadunvarsimainoksia liian pelottaviksi lapsille

Mainokset ovat kyllä olleet aina ihan hirveitä! Hyi!

5.9.2019 20:08

Se: Toinen luku saa ensi-iltansa perjantaina 5. syyskuuta. Pennywise on tietenkin taas elokuvan kiintopisteenä.

Brisbanessa, Australiassa joukko vanhempia suuttui leffan tienvarsimainoksille. Vanhemmat väittävät mainosten pelottavan heidän lapsiaan. He sanovatkin, ettei K15-elokuvan mainoksia saisi esitellä julkisesti.

– Se saa heidät pelon valtaan, kertoi Kellie australialaiselle 9newsille.

– Minua pelottaa todella paljon, enkä uskalla edes mennä nukkumaan, koska se kauhea kuva on mielessäni. Joudun tarkistamaan koko huoneen ennen sänkyyn menoa. Ja kun lopulta pääsen sänkyyn, herään painajaisiin, Kellien tytär kertoo.

– Ymmärrän kyllä, että jotkut haluavat nähdä kauhuelokuvia, mutta me emme ole valinneet näitä mainoksia nähtäviksemme, sanoo Jane Swan 9newsin haastattelussa.

Australian mainoksia valvova elin on kuitenkin jo päättänyt, ettei Se-leffan mainoksissa ole mitään sääntöjen vastaista, joten lapset voivat traumatisoitua jatkossakin.

Tsekkaa alta traileri.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia