Pihla Viitala esittää seksiaddiktia – katso näyte elokuvasta

Pihla Viitala ja Antti Luusuaniemi näyttelevät seksiaddikteja uudessa kotimaisessa elokuvassa, kerrotaan tiedotteessa. Jussi-palkitun Maarit Lallin (Kohta 18) ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama Kuudes kerta kerta tuo yhteen kaksi ihmistä, joilla on kohtaamisilleen selvät säännöt: seksiä, ei tunteita.

30.4.2016 08:00

Luusuaniemen näyttelemä Ricky on kiinteistövälittäjä, joka rakastaa naisia – mies, joka ei kykene sanomaan ei. Viitalan tulkitsema Annika on yksityisetsivä, joka on erikoistunut pettävien puolisoiden paljastamiseen – nainen, joka osaa sanoa kyllä.

– Minua kiinnostaa ihminen. Valinnat ilman moralisointia. Millainen on maailmankuva ihmisellä, jolle valhe on yhtäläisen arkipäiväinen asia, kuin esimerkiksi tuoli? Minkälaisten lasien läpi hän näkee todellisuuden vai näkeekö hän sen nimenomaan ilman laseja? pohtii ohjaaja Lalli elokuvansa teeman taustoja.

– Haluan tällä elokuvalla päästää katsojan sukeltamaan maailmaan, ihmisen ytimeen, jota arkipäivässä ei suurimmalla osalla ole aikaa pohtia. Johonkin, jota meissä kaikissa on.

Kuudes kerta tulee teattereihin 26.8.2016. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa