Poika oppi puhumaan katsottuaan Guardians of the Galaxyn

20.8.2015 22:24

Kielellisestä kehityshäiriöstä kärsivä, nyt neljävuotias poika nimeltä Sawyer sai apua katsottuaan Guardians of the Galaxy -elokuvan. Ja mikähän asia poikaa elokuvassa auttoi? Tietysti Groot.

Groot on puumainen hahmo, jonka sanavarasto koostuu kolmesta sanasta: ”Minä olen Groot.” Lapsen isä Josh Dunlap sanoo, että Groot naksautti jotain pojan mielessä, joka oli aiemmin pystynyt ääntelemään lähinnä sanomalla ”bah.”

– Kun Guardians tuli elokuvateattereihin, Sawyer osasi sanoa vain noin kolme sanaa ja kommunikoi äitinsä ja minun kanssani muilla keinoin. Kun hän näki Grootin, jotain hänen sisällään loksahti kohdalleen. Sawyer saavutti yhteyden hahmoon tavalla, jota en ole ennen nähnyt.

– Sawyer alkoi käyttämään erilaisia äänen painotuksia elokuvan nähtyään. Hän alkoi myös sanomaan Groot monista asioista. Sen jälkeen hän lopulta pystyi menemään puheopetukseen ja se on auttanut uskomattoman paljon.

Isä halusi kiittää ohjaajaa elokuvasta, ”joka on käsikirjoitettu niin hyvin, että kolmevuotias pystyi saavuttamaan yhteyden hahmoon, jolla on samanlainen kielimuuri.”

Elokuvan ohjaaja James Gunn kommentoi asiaa Facebookissa:

– Rakastan tehdä elokuvia tällaisten tarinoiden vuoksi, Gunn hehkutti.

Kuva: Guardians of the Galaxy

Lähde: Time

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa