Popkuningas Michael Jacksonin elämästä tehdään elokuva – Bohemian Rhapsody -miekkonen tuottaa

Tämä aihe tulee luultavasti kuumentamaan tunteita.

9.2.2022 22:02

Queen-leffa Bohemian Rhapsodyn tuottanut Graham King on napannut popkuningas Michael Jacksonin elämästä kertovan elokuvan oikeudet. Elokuva tehdään Jacksonin perikunnan kanssa yhteistyössä, joten se tulee luultavasti määrittelemään elokuvan suunnan.

Michael Jacksoniahan on syytetty useista lasten hyväksikäytöistä hänen uransa ja kuolemansa jälkeen.

Michael-nimisen elokuvan on käsikirjoittanut kolminkertainen Oscar-ehdokas John Logan, joka työskenteli muun muassa Martin Scorsesen kanssa vuoden 2004 Lentäjän käsikirjoituksen parissa.

Elokuvassa tullaan tutustumaan Jacksonin monimutkaiseen elämään. Siinä nähdään myös popkunkun ikonisimpia esiintymisiä sekä päästään kurkistamaan kulissien taakse.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa