Puoli tusinaa uutuuselokuvaakaan ei heilauttanut katsojasuosikkien asemaa

28.9.2015 16:58

Tilanne elokuvien katsojatilastojen kärjessä toistaa vanhaa kaavaa ties kuinka monetta viikkoa peräkkäin. Inside Out – Mielen sopukoissa on viikonlopun katsotuin elokuva, ja Kätilö hallitsee arkipäiviä. Siitäkin huolimatta, että perjantaina ensi-iltaan tuli peräti kuusi uutta elokuvaa. Tilanne muuttunee ensi viikonloppuna, kun Napapiirin sankarit 2 on saanut ensi-iltansa keskiviikkona.

Viikonlopun uutuuksista todennäköisin yleisönsuosikki oli Baltasar Kormákurin huima vuorikiipeilyseikkailu, tosielämän tragediaan perustuva Everest. Se nousikin tuoreiden tarjokkaiden katsotuimmaksi suoraan kärkikaksikon taakse.

Toiseksi suosituin viikonlopun uutuuksista oli kevyen viihdyttävä draamakomedia Harjoittelija, jonka pääosissa nähdään Anne Hathaway ja Robert De Niro. Sekin onnistui kiilaamaan kärkiviisikkoon.

Suomalais-virolaisen yhteistuotantona valmistunut 1944 jäi karvan verran kärkikymmenikön ulkopuolelle. Viron Oscar-ehdokkaaksi julistetulle elokuvalle odotettiin selvästi suurempaa kiinnostusta, sillä saleja sille oli varattu peräti 48 – Harjoittelijallakin niitä oli 49. Elokuva kertoo Suomenkin historiaan vaikuttaneista naapurikansan kohtalonhetkistä, ja ehkä se oli sen heikön menestyksen syy. Täällä halutaan ilmeisesti pitää kiinni näkökulmasta, että olemme selviytyneet torjuntavoittajina ihan ilman ulkopuolisten myötävaikutusta.

Vielä hieman huonommin kävi realistisia ja yhteiskunnallisia draamoja tehneen Matteo Garronen värikylläiselle, ikivanhoista taruista rakennetulle Tale of Talesille. Fantasia on aina haasteellinen lajityyppi Suomessa, jos elokuvaa ei ole suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille, tai se ei perustu valmiiksi suosittuun nuortenkirjaan tai kirjasarjaan.

Puolesta tusinasta uutuuselokuvasta kaksi ei yltänyt Top 20 -tilastointiin asti. Ranskalaisen ohjaajaveteraani Philippe Garrelin parisuhdedraama In the Shadow of Women sai seitsemällä kankaallaan ilman juuri mitään ennakkohehkutusta vain 131 katsojaa. Hienon Metsän tarinan ohjanneen Ville Suhosen Ompelijatar-dokumenttia on näytetty vain erikoisnäytöksissä, eikä siitä ole tässä vaiheessa mitään katsojalukuja. Se on silti suositeltavaa katsottavaa.

Kaiken kaikkiaan katsojaluvut olivat viime viikonloppuun verrattuna laskussa, mutta silti viidenneksen korkeammat kuin vastaavana viikonloppuna viime vuonna. Silloin Mielensäpahoittaja hallitsi listakärkeä ylhäisessä yksinäisyydessään kolmannella viikollaan, eikä ohjelmistossa ollut muita isoihin katsojalukuihin yltäneitä nimikkeitä.

Viikon putoaja oli Kultainen nainen, joka menetti melkein kaksi kolmannesta katsojistaan ensi-iltaviikonloppunsa jälkeen. Kannattaa pitää kiirettä, jos haluaa ehtiä nähdä Helen Mirrenin valkokankaalla.

Mainittakoon vielä, että viikonlopun paras täyttöaste oli yhdeksännen valkokangasviikkonsa aloittaneella Mission: Impossible – Rogue Nation -toimintajännärillä. Se ylsi sijalle 13 ja päihitti kangaskohtaisissa katsojaluvuissa reilusti huomattavasti useammassa salissa pyörineen Kätilön, joka oli siis kakkonen tässä sarjassa.

Top 20 Suomen katsotuimmat elokuvat 25.–27.9.2015

1 (1) Inside Out – Mielen sopukoissa 17 270 katsojaa (kokonaiskatsojia 182 343)
2 (2) Kätilö 14 276 (158 969)
3 (–) Everest 13 427 (13 427)
4 (3) Maze Runner: Aavikkokokeet 10 040 (37 276)
5 (–) Harjoittelija 5 489 (6 011)
6 (4) Sicario 2 932 (10 216)
7 (8) Kätyrit 2 384 (392 997)
8 (7) Elämältä kaiken sain 2 341 (77 825)
9 (5) Häiriötekijä 2 339 (19 575)
10 (6) Vierailu 1 972 (15 770)
11 (–) 1944 1 931 (1 938)
12 (10) Suuri pähkinäryöstö 1 872 (9 252)
13 (11) Mission: Impossible – Rogue Nation 1 800 (105 221)
14 (–) Tale of Tales 1 254 (1 254)
15 (9) Kultainen nainen 1 061 (5 898)
16 (12) Ingrid Bergman: omin sanoin 724 (6 545)
17 (14) Koodinimi U.N.C.L.E. 548 (10 502)
18 (16) Sinister 2 525 (25 336)
19 (13) Ihan yössä 519 (17 451)
20 (17) Amy 421 (34 284)

Lähde: Filmikamari

(EPISODI/Jouni Vikman)

Lisää luettavaa