Quentin Tarantino haukkui nykyleffojen aikakauden – huonoin Hollywoodin historiassa

Myös muutama muu vuosikymmen luotaantyöntää maestroa.

17.11.2022 10:00

Quentin Tarantino ei pelkää sanoa mielipidettään, ja sellainen kuultiin tällä kertaa elokuvien nykytilasta. Tarantinon mielestä nykyinen elokuva-aikakausi on huonoin koko Hollywoodin historiassa.

Tarantino paljasti Roger Avaryn ohjelmassa The Video Archives Podcast, että myöskään 1980- ja 1950-lukujen elokuvat eivät vakuuta häntä.

– Vaikkakin 80-luku oli aikaa, jolloin näin luultavasti eniten elokuvia kuin koskaan elämässäni – ainakin teattereissa – minusta 80-luvun elokuvatarjonta 50-luvun ohella on huonointa Hollywoodin historiassa. Paitsi nyt niiden vertainen on nykyinen aikakausi, Tarantino tuumi.

Tarantinon mukaan nykyäänkin on kuitenkin sapluunaan sopimattomia elokuvia, jotka ”erottuvat joukosta”.

Vastikään Tarantino sanoi, ettei hän koskaan ohjaisi Marvel-elokuvaa.

– Niitä varten sinun täytyy olla palkollinen. Minä en ole palkollinen. En etsi työtä, Tarantino sanoi Los Angeles Timesille.

Vuonna 2020 Tarantino puolestaan arveli käyneensä vuonna 2019 sotaa Marvel-franchisea ja Star Warsia vastaan. Tällä hän viittasi vuoden 2019 elokuvaansa Once Upon a Time in Hollywood.

Lue myös: Kanye West väitti Quentin Tarantinon tehneen hänen ideastaan leffan – ”Hän muunsi sen elokuvaksi” – Episodi.fi

Lähde: NME

Lisää luettavaa