Rakkautta & Anarkiaa – päivä 4: Takahatan ei niin surullinen elokuva

Pidän anime-elokuvista suuresti, etenkin Studio Ghiblin tuotannoista. Cinema Mondo on tuonut Suomen valkokankaille kaikki Hayao Miyazakin klassikkoanimet ja nyt vuorossa ovat Isao Takahatan elokuvat. Ensimmäisenä teatterilevitykseen tulee Pom Poko.

Olen aiemmin nähnyt Takahatan tuotannosta Tulikärpästen haudan. Siinä on elokuva, jota katsoessa ei pysty olemaan itkemättä. Olen katsonut sen pari kertaa ja kyyneleet ovat valuneet silmistä valtoimenaan. Tarina on yksi koskettavimpia, joita olen elokuvassa nähnyt. Tulikärpästen hauta on myös yksi suosikkielokuvistani.

Pom Poko on taas jotain ihan muuta. Elokuva kertoo muotoaan muuttavista supikoiran kaltaisista otuksista, tanukeista. Tanukien kotimetsää hakataan ja raivataan ihmisten asutusalueeksi ja tanukit käyvät taistoon ihmisiä vastaan. Ja silloin otetaan avuksi tanukien kyky muuttaa muotoaan sekä miespuolisten tanukien ”taikapallit”, jotka he muuttavat esimerkiksi lyömäaseiksi ihmisiä vastaan.

Tuntui hullulta katsoa elokuvaa, jossa suloisten otusten sukuelimet ovat näkösällä. Sellaiseen ei ole oikein täälläpäin maailmaa totuttu. Eräs kaverini totesi olevansa järkyttynyt nähtyään pari kuvaa elokuvan tanukeista. Kuvissa tanukit ovat muuttaneet sukukalleutensa eräänlaisiksi laskuvarjoiksi, joiden avulla he laskeutuvat ihmisten kimppuun.

Tanukit ovat Japanin omaa tarustoa ja ympäri maata on myös tanuki-patsaita esimerkiksi ravintoloiden ja baarin edustalla. Maassa on myös eräs lastenloru, jota Pom Pokossakin tanukit laulavat. Lorussa kerrotaan kiveksistä, jotka heiluvat tuulessa. On aika absurdia, että suloiset eläimet laulelevat tuollaista, saati lapset. Jotenkin mielsin Pom Pokon lapsille suunnatuksi ja sitten siellä on ne pallit. Kummalliset taikapallit. Pom Pokon jälkeen ei voinut kuin todeta, että kaikkea sitä näkee.

Kirjoittaja on Episodin toimitusharjoittelija