H.C. Andersenin samannimiseen satuun osittain pohjautuva The Snow Queen esitettiin tänään ensimmäistä kertaa festivaalilla. Elokuva on osa Tere Eesti!-teemaa. The Snow Queen on tarina syöpää sairastavasta naisesta, joka päättää elää lumen, jään ja kylmyyden keskellä pysäyttääkseen sairauden etenemisen ja samalla elämänsä siihen hetkeen. Tummiin pukeutuvaan, ylvääseen naiseen rakastuu nuori koulupoika, joka alkaa viettää aikaansa naisen jäässä olevassa talossa.
The Snow Queenin maisemista ja naisen asumisympäristöstä huokuvan kylmyyden pystyy melkein itsekin tuntemaan. Olen kotoisin Pohjois-Suomesta ja kovat pakkaset ovat tuttuja. Enkä nyt väitä, ettei niitä olisi myös muualla, mutta siellä varsinkin. Elokuvaa katsoessa aloinkin hieman kaivata pakkasen kipristelyä poskilla ja korkeita lumikinoksia ympärillä. Kaikki ne jäässä olevat esineet ja asiat näyttivät myös erittäin kauniilta huurteen peitossa.
Naisen ja koulupojan välinen suhde äityy eräänlaiseksi riippuvuudeksi. Poika myös unohtaa kaiken muun, koska hän lumoutuu Lumikuningattarestaan niin täysin. Perhe, koulu, harrastukset, kaikki jää taakse ja poika väittää, ettei tarvitse mitään muuta, kuin naisen, jonka luona on. Naisesta on kiinnostunut myös toinen mies, joka auttaa rakentamaan naisen talon ympärille jonkinlaista jääpalamuuria. Mustasukkaisuus nostaa hetkeksi rumaa päätään. Lopulta The Snow Queenissa rakkaus saa jälleen näyttää sen, mihin kaikkeen se oikein pystyy.
Kirjoittaja on Episodin toimitusharjoittelija