Rakkautta & Anarkiaa tarjoaa taidetta ja lobotomiaa – Tsekkaa tästä vuoden 2019 tärpit

Suurin tuoreita tuotantoja ympäri maailmaa suomalaisten elokuvan ystävien ystäväksi haaliva Helsingin kansainvälinen filmifestivaali eli Rakkautta & Anarkiaa valtaa jälleen pääkaupungin teattereita 19.–29. syyskuuta. Mukana on niin tapauksia, joita ei tämän jälkeen näillä leveysasteilla nähdä, kuin katsauksia ohjelmistoon myöhemmin saapuviin erikoisempiin tulokkaisiin. Yksi niistä on Rick Alversonin ohjaama The Mountain, jonka nuoren tähden Episodi tapasi jo Venetsian elokuvajuhlilla.

1950-luvulle sijoittuva The Mountain kertoo puhumattomasta pojasta ja lobotomistista (Jeff Goldblum), jotka ovat tien päälle tekemässä jo tuolloin kovasti kritisoituja operaatioitaan ihmisille. Se on myös oudoin viimeisimmällä Venetsian filmifestivaalilla näkemämme elokuva, piste.

Se hieman outoa, sillä siinä esiintyy eräs Tye Sheridan, viimeisimpien X-Men-elokuvien Kyklooppi ja Steven Spielbergin Ready Player Onen päähenkilö, joka herättää verkossa kommentteja tyyliin: ”omg, en voi lakata ajattelemasta hänen huuliaan, ne ovat t-ä-y-d-e-l-l-i-s-e-t”.

Huolimatta satunnaisista megaelokuvistaan Sheridan on kuitenkin myös hieman outolintu, eikä vain siksi että hänen ensimmäinen, kymmenvuotiaana tehty elokuvaroolinsa oli Terrence Malickin The Tree of Lifessa. Hän on myös yksi omistajista virtuaalitodellisuussisältöihin keskittyvässä firmassa, jonka nimi Aether on ”peräisin Platon ja Aristotelesin kaltaisilta filosofeilta, joiden opit päivitti 1900-luvun keksijä Nikola Tesla, joka uskoi näkymättömän aineen olevan vaikeasti vangittava viides elementti.” Teini-idolit ovat nykyään hyvin erilaisia kuin ennen.

Rick Alverson ei ikinä ole tehnyt tavanomaista elokuvaa, eikä The Mountain ole poikkeus. Mutta varmaan tiesit mihin olit ryhtymässä.
Teimme yhdessä jo Entertainmentin [2015], ja ihailen hänen rohkeuttaan – hän tekee asioita, joita ei usein näe, epätavanomaisia ja ajatuksia herättäviä. Neljä vuotta sitten lukemassani käsikirjoituksessa ei vielä ollut dialogia. Hahmollanihan sitä ei olekaan, mutta siinä ei siis ollut lainkaan puhetta! Oli rankkaa kuvata kaikissa niissä hylätyissä mielisairaaloissa, jossa pystyi olemaan vain muutaman tunnin päivässä.

Huolestuttiko sinua, että nuori valokuvaajahahmosi on niin passiivinen? Varsinkin verrattuna Jeff Goldblumin, Udo Kierin ja Denis Lavantin hahmojen sekopäisyyteen?
Meidän yhteinen huolenaiheemme oli: ”Voiko pääasiassa hiljainen päähenkilö olla myös samastuttava? Tuntuuko hän olevan elossa sisäisesti?” [Hahmoni] Andyn kokemukset heijastelevat yleisön kokemusta. Hänen kasvoilleen heitetään elokuvan aikana ideoita ja hän on avoin radikaalimpien hahmojen tempauksille. Denisin ja Jeffin hahmojen ympärillä tapahtuu niin paljon, että on hyvä tasapainottaa sitä. Hänen hiljaisuutensa sijaan ajattelin sitä mitä hänen päänsä sisällä pyörii.

Luuletko, että varhaiset kokemuksesi, kuten The Tree of Life, tekivät sinusta avoimemman tällaiselle elokuvalle, joka ei välttämättä ole ihan jokaista varten?
Jos ei usko täysillä siihen, mitä on rupeamassa tekemään, ei kannata aloittaakaan – se on minun näkemykseni. Kun tein [David Gordon Greenin] Joe-elokuvaa Nicolas Cagen kanssa, joka taisi olla kolmas elokuvani, aloin todella arvostaa riippumatonta elokuvantekemistä. Olen aina ollut kiinnostunut tarinankerronnasta, mutta päädyin elokuviin sattumalta. The Tree of Lifen roolittajat tulivat koululleni, ja kun minulla ei ollut muutakaan tekemistä, kävin koekuvauksissa – ja tässä sitä ollaan. Kun olin lapsi, isoisäni pyöritti maalikauppaa. Siellä oli mukava käydä, hänellä oli kaikenlaisia tarvikkeita, ja hän antoi minulle aina muistikirjan ja kynän ja lupasi: ”Jos saat tämän täytettyä, annan sinulle dollarin.” Kirjoitin kaikenlaisia tarinoita. Pidän ajatuksesta, että voi tavoittaa ihmisiä sillä mitä tuottaa sydämestään.

Sekö on myös virtuaalitodellisuusintohimosi taustalla?
Haluan tutkia eri tapoja tavoittaa ihmisiä. Kiinnostuin virtuaalitodellisuudesta jo kauan sitten ja mitä enemmän sitä tutkin, sitä enemmän löydän kysyttävää. Yhtiömme on nyt siirtynyt immersioteknologiaan, minkä vuoksi oli niin ilahduttavaa tehdä Ready Player One. Laajennettu todellisuus ja tekoäly taitavat olla pakkomielteitäni, kuten kaikki mikä auttaa meitä kehittymään edelleen. Olen kiinnostunut kerronnallisesta sisällöstä, mutta jos sillä pääsee opetusympäristöön, johon muuten ei olisi resursseja, se on kahta kiehtovampaa. On kiinnostavaa nähdä miten se kaikki vielä kehittyy. Siitä vain pitää olla tietoinen. Tavallaan se pätee myös Rickin elokuviin. Ne voivat vaikuttaa eriskummallisilta, mutta hänen tavoitteensa on tökkiä tyypillistä katselukokemusta. Se on haaste katsojalle, haluamme järkyttää hänen perusturvallisuuttaan ja saada hänet ajattelemaan miten identifioimme esimerkiksi seksuaalisuuttamme tai yhteiskunnallisia standardeja. Olemme tottuneet toimintaan, jossa kolmas näytös on pelkkää adrenaliinipiikkiä. Mutta ei joka tarinan tarvitse olla sellainen.

Toimitus: Jouni Vikman
Haastattelu: Marta Bałaga, Venetsia

 

Vuoden 2019 tärpit

 

AMAZING GRACE

★★★★
Kaksi-iltaisen esiintymisen nauhoitus, joka teki Aretha Franklinista vieläkin juhlitumman, on ennemmin musikaalinen tapahtuma kuin elokuva. Franklin ei myöskään halunnut kenenkään näkevän sitä. Sydney Pollackin vuonna 1972 ohjaama materiaali kärsii teknisistä ongelmista, ja se olisi jäänyt urbaaniksi legendaksi ilman laulajattaren kuolemaa. Asiaan liittynee eettinen ongelma, mutta siitä ei jaksa välittää nähdessään tähden tykittävän gospelia kirkossa. Anna meille meidän syntimme anteeksi. MB

AMANDA

★★★★
Rauhalliseen tahtiin kerrottu ranskalaisdraama miehestä, joka menettää siskonsa traagisessa onnettomuudessa. Siskon seitsemänvuotias lapsi jää miehen vastuulle, mutta onko mies valmis isähahmoksi? Elokuva käsittelee rankkaa aihetta pehmeästi ja kauniisti. Sen kiistaton vetovoima on päänäyttelijöiden vahvat roolisuoritukset. NT

BEATS

★★★★
Brian Welshin elokuvaa on verrattu Trainspottingiin niin monesti, että teemme sen vielä kerran. Se sukeltaa suoraan 1990-luvun huumehuuruiseen Skotlantiin, missä kaksi ystävystä todistaa rave scenen ja yleensä tuntemansa maailman loppua. Steven Soderberghin toimiessa epätodennäköisenä tuottajana. Asiaankuuluvasti mustavalkoisena kuvattu Beats on nostalginen ilman sentimentaalisuutta ja todella ihastuttava. Kuka olisi uskonut, että jonain päivänä The Prodigy saa silmämme kostumaan? MB

THE BRA

★★★
Azerbaidžanilais-saksalainen elokuva kertoo eläkkeelle jäävästä yksinäisestä konduktööristä, joka viimeisellä matkallaan varikolle törmää rintaliiveihin. Siitä alkaa huvittava seikkailu, joka vie miehen etsimään liivien omistajaa. Välillä miekkonen tunkeutuu naisten makuuhuoneisiin, välillä hän esittää valelääkäriä, jotta pääsisi kuvaamaan naisten rintoja. Löytääkö hän lopulta elämälleen sisältöä? Filmille kuvattu, Chaplinia ja Tuhkimoa lainaileva täysin dialogiton elokuva on kuin jäänne menneisyydestä. Komean näköinen mutta tarinallisesti hieman laiskanpuoleinen elokuva on todella erikoinen tapaus. NI

BUÑUEL IN THE LABYRINTH OF THE TURTLES

★★★★
Tosipohjainen mutta tarinaansa myös fantasiaa ja spekulaatiota sekoittava animaatio kertoo Luis Buñuelin Las Hurdes – Maa ilman leipää -dokumenttiklassikon tekemisestä. Elokuva aukenee parhaiten Buñuelin uraa tunteville, pelkistetyn euroanimaation ystäville. Se on kuitenkin myös kiehtova kuvaus toden ja sepitetyn sekä taiteen ja provokaation rajoilla liikkuvan taiteilijan kasvusta. Sisältää eläimiin kohdistuvaa oikeaa väkivaltaa. JV

BY THE GRACE OF GOD

★★★
Tuskin kuluu viikkoa ilman katolista kirkkoa koskevaa skandaalia, kiitos ihmisten, jotka aikaisemmin eivät olisi uskaltaneet puhua. François Ozonin uutuus hyötyy siitä, että se Spotlightin tavoin käsittelee tositapausta. Mutta niin paljon kuin haluaakin olla uhrien puolella, pappi Bernard Preynatin nimeäminen tuntuu enemmän maalittamiselta kuin tapauksen elokuvalliselta käsittelyltä. Tätä kirjoitettaessa siitä ei nimittäin vielä ole annettu tuomiota. MB

DEERSKIN

★★★★
Edelleenkään kukaan ei tahdo uskoa, kun kerromme elokuvan käsittelevän takkiinsa rakastuvaa miestä, joka ryhtyy tekemään snuff-elokuvia ja sekoaa lopullisesti mukavan tarjoilijattaren / elokuvaleikkaaja-wannaben katsellessa vierellä. Quentin Dupieux’n uutuudessa ei ole järkeä, mutta vaikka olin paikalla, kun Adèle Haenel puhui hänestä rumia ja kieltäytyi promotoimasta elokuvaa, siitä silti tavallaan pitää. Opetus? Älkää käyttäkö takkeja. Ihan varmuuden vuoksi. MB

DONS OF DISCO

★★★
Tikusta asiaa tekevä dokumentti yrittää herättää kauhistelua kaikkien jo tietämästä aiheesta: monet menneiden vuosikymmenten suositut disco- ja popartistit eivät itse laulaneet kappaleitaan. Dons of Discossa amerikkalainen Tom Hooker yrittää vihdoin saada kunniaa italialaisen Den Harrow’n levyillä esiintymisestä kultaisella kasarilla ja luoda omaa uraa. Kevyttä välipalaa nostalgianälkään. JV

DU

★★
Kaunis, tunteellinen nainen ja komea, kontrolloiva mies. Nainen haluaa lapsia ja on vapaamielinen, mies ei halua eikä osaa kommunikoida. Se sama iänikuinen tarina pohjoismaisen tyylikkäänä, rutkasti kiihkeää seksiä sisältävänä versiona. Ei tule yllätyksenä, että ohjaaja Paul Tunge on myös ammatiltaan kuvaaja, sillä elokuvan jokainen kuva on tyylikäs. Valitettavasti niin silmiinpistävästi, että se tuntuu jopa itsetarkoitukselliselta. Ihmissuhdeongelmia ryydittää väsyttävä dialogi. Hyväosaisten ongelmat tuntuvat mitättömiltä. JR

THE FACTORY

★★★★
Kun metallitehdas uhataan sulkea, päättää kuusi sen työntekijää kidnapata omistajan saadakseen itselleen paremman kompensaation. Vankka, rosoinen ja pienimuotoinen tarina pitää otteessaan ja on kiinnostavaa katsottavaa. HL

GOD EXISTS, HER NAME IS PETRUNYA

★★★
Harvemmin pääsee kutsumaan kengännauhabudjetilla tehtyä makedonialaista satiiria yleisön miellyttäjäksi, mutta tässä sitä ollaan. Yksinäinen nainen ei saa töitä koulutuksestaan huolimatta ja kohtaa nöyryytystä päivittäin, kunnes ei enää kestä ja hyppää jokeen – vain saadakseen kiinni papin heittämän ristin. Se aiheuttaa kohun, sillä perinne on tarkoitettu vain miehille. Elokuva on paikoin suloinen, paikoin pelottava ja paikoin vain lattea. Mutta debyyttinsä tekevä Zorica Nusheva ja hänen Petrunyansa ovat mainioita. MB

GOLIATH

★★★
Ruotsissa, kaukana Skanssenilta ja Solsidanista, nuori Kimmie joutuu perheen elättämiseksi ottamaan vastuuta isänsä huumebisneksistä tämän joutuessa vankilaan. Karu tarina on selvästi sukua ohjaaja Peter Grönlundin edelliselle elokuvalle Armoton kujanjuoksu (2015), mutta jää sille jälkeen ollen karuudestaan huolimatta valjumpi tarina. HL

HEARTBOUND: A DIFFERENT KIND OF LOVE STORY

★★★★
Ansiokas, osin pitkällä aikavälilläkin kuvattu dokumentti kertoo thaimaalaisnaisista, jotka ovat päätyneet naimaan tanskalaismiehiä. Kahden maan väliä seilaava Heartbound kuvaa naisten silmin Thaimaan tuottamasta pettymyksestä ja Tanskan tarjoamasta mahdollisuudesta, joka näyttäytyy joko rakkautena, työmahdollisuutena tai epäonnisessa tapauksessa integraatiohaasteena. Eri ikäisiä naisia kuullaan, mutta valitettava konsensus tuntuu olevan, että Pattaya ja prostituutio näyttäytyy yhtenä ainoista pakoreiteistä. JR

HIGH LIFE

★★★★★
Clare Denisin englanninkielistä debyyttielokuvaa on odotettu vuosikausia ja High Life on kaiken odotuksen arvoinen. Se on eroottinen ja mysteerinen elokuva, jolla on humalluttava vaikutus. Robert Pattinson ja Juliette Binoche loistavat Denisin ohjauksessa. High Life tutkailee mitä tarkoittaa olla ihminen ja mitä merkitystä meillä on kuolevassa maailmassa. ML

AN IMPOSSIBLE LOVE

★★★★
Tavanomainen draama monimutkaisista perhesuhteista halki vuosikymmenten. Tytär kertoo monimutkaisista perhesuhteistaan: yksinhuoltajaäiti ja etäinen isä, joka ei suostu viemään tytön äitiä vihille tämän tultua raskaaksi 50-luvulla. Arkista ajankuvaa ja perhesuhteiden kuvausta hienoilla, tunteikkailla roolisuorituksilla. MH

JACOB, MIMMI JA PUHUVAT KOIRAT

★★★★
Letkeällä musiikilla ryyditetyn latvialaisanimaation kuvamaailma on raikkaan eläväisesti retro. Lapset joutuvat kevyessä koko perheen seikkailussa ottamaan ohjakset käsiinsä pelastaakseen idyllisen joskin ränsistyneen puu- ja puutaloparatiisin inhoilta gryndereiltä. JV

JEAN-PAUL GAULTIER: FREAK & CHIC

★★★★
Ranskalainen muotiguru Jean-Paul Gaultier tunnetaan muodin enfant terriblenä, kauhukakarana. Lukuisiin elokuviinkin puvustuksen kaavaillutta Gaultieria seurataan dokumentissa, kun hän suunnittelee suurta ”muodin friikkishow’ta” maineikkaaseen pariisilaiseen varietee-teatteriin Folies Bergéreen. Räiskyvä ja kohteensa näköinen elokuva on viihdyttävää katsottavaa, eikä rajoitu pelkästään siihen mitä Gaultier on tänä päivänä. JR

JONATHAN AGASSI SAVED MY LIFE

★★★
Jonathan Agassi kulkee Berliinin pornoteollisuuden ja koti-Israelin välillä. Hän on maineensa huipulla, kun hänet palkitaan vuoden parhaana homopornonäyttelijänä. Agassia vaivaa kuitenkin huono isäsuhde ja huumeet. Äitiinsä hänellä on hyvät välit, he jopa katsovat Agassin elokuvia yhdessä. Sinänsä kiinnostava aihe kompastuu pitkäveteiseen kerrontaan ja ylipitkään kestoon. Vaikka Agassin tarina oli ihan mielenkiintoinen, lopulta huomaa miettivänsä oliko tarinassa kuitenkaan lopulta hirveästi kerrottavaa. JR

KNIVES AND SKIN

★★★
Kauniisti kuvattu Knives and Skin kertoo lukiolaistyttökavereista, joiden ystävätär eräänä iltana katoaa. Kun kaupunkilaiset selvittävät mysteeriä, pakotetaan teinitytöt kasvamaan kohti aikuisuutta. Jennifer Reederin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva on glitterillä päällystetty mysteeridraama, joka on lainannut neonvalonsa, tunnelmansa ja viipyilevän tunnelmansa Nicolas Winding Refniltä. Sekaan voi heittää roimasti David Lynchin outouksia sekä aimo annoksen feminismiä. Ikävä kyllä käsikirjoitus ei kanna minnekään, joten elokuva jää lopulta melko latteaksi ja etäiseksi pinkiksi ilotulitukseksi. NI

LESLIE ON FIRE

★★
Dokumentaristi Stefan Berg seuraa nuorta Leslie Tayta jo kolmannessa dokumenttielokuvassa, edelliset valmistuivat vuosina 2004 ja 2008. Malmön huonommalla puolella kasvanut Leslie on nyt suosittu R&B-artisti, mutta menneisyys pitää häntä edelleen otteessaan. Seurantadokumentin kamera on tiukasti kohteensa iholla, mutta silti punainen lanka on lähes kokoajan hukassa elokuvan koostuessa irrallisista kohtauksista. HL

LOURDES

★★★
Niin paljon kipua, niin paljon kärsimystä. Niin paljon toivoa. Sadattuhannet katoliset pyhiinvaeltajat vierailevat vuosittain Lourdesin ihmeitä tekeviksi väitetyissä luolissa ja juovat niiden lähdevettä rukoillen parannusta omiin ja läheistensä vaivoihin. Dokumenttia katsellessa pohtii, kuinka paljon kyse on sairaiden ja vammautuneiden ihmisten omasta elämästä ja kuinka paljon heidän läheistensä (epä)toivosta. Elokuva ei sitä käsittele, mutta on kiinnostava tutustua muutamaan kävijään ja tehokkaaseen mutta inhimillisyyteen pyrkivään katoliseen massakoneistoon. JV

LES MISÉRABLES

★★★
Pariisin hyljeksittyyn lähiöön sijoittuva Cannes-löytö on arvokas elokuva arvokkaasta aiheesta, mutta se kärsii kahdesta asiasta, kunhan poliittisen korrektiuden efekti haihtuu. Se perustuu vuoden 2017 lyhäriin mikä näkyy, kun kesto ei kannattele syvempää analyysiä. Lisäksi se on ajoittain melko teennäinen viitatessaan yhä uudelleen ja uudelleen Victor Hugoon kuin esikoisohjaaja Ladj Ly pelkäisi otsikon merkityksen jäävän joltakulta huomaamatta. MB

THE MOUNTAIN

★★★
”Tällaiset elokuvat pilaavat art-housen maineen”, totesi eräs kriitikko ensi-illan jälkeen. Ymmärrän häntä, mutta toisaalta siitä on jo vuosi, ja edelleen elokuva kaihertaa mieltä. Kieltämättä on vaikea pitää naama peruslukemilla, kun ongelmainen nuori ryhtyy avustamaan miestä, jonka tavoite on lobotomisoida niin monta aivoa kuin mahdollista. Moitteeton 1950-luvun kuvasto yhdistyy kivuliaan tylsiin hetkiin, ja Denis Lavantin loputon avautuminen saa repeilemään. Mikä trippi! MB

ONCE AURORA

★★★
Kuvaus omassa kuplassaan elävästä herkästä mutta tinkimättömästä taiteilijasta? Liian paljon liian nuorena saaneesta lahjakkaasta mutta hemmotellusta nuoresta? Vai onko tämä vain norjalaisen popsensaatio Auroran toisen levyn mainos? Vaikea sanoa, sillä dokumenttiin tuntuu kelvanneen kaikki, mitä maailmankiertueella ja luovissa tapaamisissa kameraan on tallentunut. Alussa pyritään taiteelliseen kuvakerrontaan, mutta loppua kohti kaikilta tuntuu olevan happi vähissä. JV

PORTRAIT OF A LADY ON FIRE

★★★★★
Céline Sciamma, Girlhoodin ohjaaja ja yksi Elämäni kesäkurpitsana -animaation käsikirjoittajista, eli siis nero, jättää nykypäivän ongelmat taakseen kohdistaen katseensa romanssiin 1700-luvun aristokraatin ja hänestä muotokuvaa tuntemattomalle tulevalle aviopuolisolle maalaavan taiteilijan välillä. Kuulostaa tutulta – paitsi että kumpikin on naisia. Yksi viime aikojen kauneimmista melodraamoista tuntuu täysin ajankohtaiselta. MB

QUEEN OF HEARTS

★★★★★
Tanskalaista draamaa katsoessa iskee usein kateus: miksi Suomessa ei pystytä vastaavaan? Jos maailmassa olisi oikeutta, Queen of Hearts nähtäisi valkokankailla laajemmassakin levityksessä. Elokuva Annen (loistava Trine Dyrholm) ja hänen poikapuolensa suhteesta on rohkea ja kaivattu näkökulma vallankäytöstä, joka pystyisi varmasti tuomaan uusia puolia myös metoo-keskusteluun. Jokaisen sukupuolen alla on heikko ja houkutuksille altis ihminen – eikä hyväksikäyttö ole vain miehinen ominaisuus. Yksi viime vuosien parhaita pohjoismaisia draamoja. JR

RECONSTRUCTING UTØYA

★★★
Carl Javér’n elokuvallinen ryhmäterapia olisi kaivannut parempaa ajoitusta, sillä kesäkuun 22. päivän tapahtumia vuonna 2011 on jo käsitelty kahdessa laatujulkaisussa. Vaikka tämä ei kilpailekaan niiden resurssien kanssa, se käsittelee tragediaa eri tavalla antamalla vihdoinkin äänen eloonjääneille. Viivat valtavan tilan lattiassa tuovat mieleen Dogville, kun nuoret vapaaehtoiset luovat tilanteita heittäytyen kokemuksiin parhaan taitonsa mukaan. MB

RUBEN BRANDT, COLLECTOR

★★★★
Englanninkielisellä ääniraidalla varustettu unkarilaisanimaatio ei ehkä ole niin fiksu kuin voisi kuvitella sen loputtomista taideviittauksista, surrealistisesta juonesta ja pseudoälyllisestä dialogista. Mutta se on tuhottoman hauska! Taideterapeutti värvää omalaatuisen rikollisjoukon varastamaan maailman kuuluisimpia taideteoksia päästäkseen painajaisistaan. Lopputulos on kaikki maailman taidesuunnat ja elokuvat yksityiskohtia kuhisevaan visuaaliseen ilotulitukseen puristava energiapakkaus. JV

SCANDINAVIAN SILENCE

★★★
Scandinavian Silence on vähäeleinen kertomus sisarusten välisestä välittämisestä, menneisyyden kohtaamisesta ja hiljaisuudesta. Sillä mitä ei sanota on yhtä paljon merkitystä kuin vähillä sanotuilla asioilla. Kauniisti kuvattu, hidas, vähäeleinen elokuva, joka jää korviin humisemaan. MH

SEARCHING EVA

★★
Pia Hellenthalin esikoisdokkari tutkii Berliiniin pakenevan parikymppisen italialaistytön elämää. Tämä yhdistää mallikeikkoja ja seksityöläisyyttä jakaen samalla joka yksityiskohdan verkossa. Ymmärrettävästi se tuntuu riipivän itsekeskeiseltä, mutta ajan myötä Eva alkaa tuntua kiinnostavammalta hahmolta kuin hänen Instagram-kuviensa perusteella voisi kuvitella. MB

SHOW ME THE PICTURE: THE STORY OF JIM MARSHALL

★★★
Dokumentin mukaan valokuvaaja Jim Marshall (1936–2010) oli poikkeuksellinen. Hän otti ikonisia, hengekkäitä ja paljon puhuvia kuvia sellaisista musiikin jättiläisistä kuin Jimi Hendrix, Janis Joplin, Miles Davis, John Coltrane ja Johnny Cash. Elokuva itsessään on kuitenkin lattea, eikä Marshallin erikoinen ja nopea elämä pääse oikeuksiinsa. Kerronta on paikoin puuduttavaa, mutta sen kronologiaa rikkova tyyli on hauskaa vaihtelua. JR

SKATE KITCHEN

★★★★
Crystal Mosellen mainio katsaus skeittityttöjen elämään on rehellinen ja aito kuvaus nuorten naisten ystävyydestä ja nuoruuden tuskasta. Moselle kuvaa skeittaamista vapaasti ja kohteitaan huolettomasti mutta rakkaudella. Värikäs ja lämmin elokuva nousee helposti parhaiden skeittileffojen joukkoon. ML

SONS OF DENMARK

★★★
Tanskassa on tapahtunut terroristi-isku, ja sen jälkimainingeissa seuraavien vaalien voittajaksi on nousemassa avoimesti muukalaisvastainen populistipoliitikko. Peitetehtävissä ääri-islamisteja metsästävä poliisi kärvistelee kaksoiselämänsä kanssa sitä enemmän mitä selvemmäksi vihapuheen voitto alkaa vaikuttaa. Ulaa Salimin kylmäävä elokuva leikittelee katsojien odotusten kanssa, mutta todennäköisesti resurssit ovat pakottaneet henkilöimään tarinaa liikaa yhteiskunnallisen kokonaisnäkökulman kustannuksella. Viimeisellä kolmanneksella kierrokset kuitenkin nousevat hyytävästi. JV

SYNONYMS

★★
Nadav Lapidin voitto Berliinissä vain vahvistaa ajatusta, että festivaali on eksyksissä. Onneksi sekasotku ei ole aivan täysin vailla viehätystä israelilaismiehen matkatessa Pariisin rakentamaan uutta elämää. Sen outous pitää kiinnostusta yllä, vaikka loppupäätelmä riippunee riippunee siitä, kuinka paljon arvostaa ranskalaista elokuvaa (en), uusien kielten opettelemista (mikä ettei) ja vaatteitta juoksentelevia ihmisiä (tapauskohtaista). Alaston hyökkäys aisteja vastaan. Kirjaimellisesti. MB

SYSTEM K

★★★
Nora Fingscheidtin saksalaisdraamassa on yksi parhaista lapsinäyttelijäsuorituksista aikoihin, olkoonkin, että Helena Zengel tuo mieleen edelleen häiriinnyttävän Children of the Cornin lapsikatraan. Loput elokuvasta ei täysin pääse samalle tasolle kuin tyttö, jota kukaan ei tunnu pystyvän auttamaan. Lastensuojeluviranomaiset kutsuvat lasta system crasheriksi yrittäessään etsiä hänelle kotia. Benni haluaisi vain olla äitinsä luona, vaikka tämäkin pelkää tytön purkauksia. MB

TAKE IT OR LEAVE IT

★★★★
Virolaisdraama kertoo kolmekymppisestä katuja nähneestä raksaäijä Erikistä, joka saa eräänä päivänä puhelun entiseltä tyttöystävältään. Nainen on juuri synnyttänyt tyttövauvan. Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivä exä haluaisi antaa lapsen adoptoitavaksi, mutta Erik on toista mieltä. Hän ryhtyy yksinhuoltajaksi, mutta elämä ei todellakaan ole helppoa miehelle, joka tuskin pystyy huolehtimaan itsestään. Jos miehen asema huoltajuuskysymyksissä on Suomessa lähinnä naurettava, niin Virossa yksinhuoltajaisän asema tuntuu olevan vielä karumpi. Miten Erikin lopulta käy? Surullinen ja ajatuksia herättävä Take it or Leave It oli Viron virallinen Oscar-ehdokas viime vuonna. Erinomainen elokuva. NI

TEHRAN: CITY OF LOVE

★★
Iranilaiselokuva kuvaa kehonrakentajan, sihteerin ja laulajan rakkauden ja hyväksynnän kaipuun täyteistä arkielämää. Kaikki kolme hahmoa jäävät etäisiksi ja vaisuiksi, heitä vain seurataan kaukaa sivusta. Henkilöt haahuilevat elämissään ja tuntuu, ettei elokuva etene mihinkään ollen vain arkisia tuokiokuvia. Vain haikea tunnelma jää. MH

TREMORS

★★★
Elokuvaa ei saa sekoittaa maanalaisista matohirviöistä kertovaan franchiseen, mikä on vahinko. Kevin Bacon tappelemassa ölliäisiä vastaan olisi viihdyttävämpää kuin homoseksuaalisuutensa kanssa kamppaileva uskonnollinen mies. Guatemalalainen draama onnistuu kuitenkin kiinnittämään huomiota. Ohjaaja Jayro Bustamantella ei ole illuusioita yhteiskunnasta, jossa koulutetut ihmiset suostuvat eheytymisterapiaan vain välttyäkseen eristämiseltä. He oppivat kantapään kautta, että kaapista ulostulo on vasta alkua. MB

THE UNPROMISED LAND

★★★
Victor Lindgren heittää hyvästit ruotsalaiselle unelmalle lempeässä tutkielmassaan epätodennäköisestä ystävyydestä paikallisen, pisamaisen tytön ja Romaniasta saapuneen, paikkaansa etsivän kovanaaman välillä. Kukaan ei auta sopeutumisessa, ja vaikka elokuvan on selvästi kuvannut joku, joka ymmärtää skandinaavisen kesän päälle, se ärsyttää kuin kutiseva iho. Sen kuvaama kaupunki on täydellinen, kunhan ei riko sen sääntöjä. Tai näytä vähänkin erilaiselta. MB

WHAT SHE SAID: THE ART OF PAULINE KAEL

★★★
Vaikka Pauline Kaelin (1919–2001) ura elokuvakriitikkona lähti käyntiin verkkaisesti, hänestä tuli kovinkin miehisellä alalla yksi aikansa arvostetuimpia elokuvakriitikoita. Tavanomaisessa dokumentissa What She Said: The Art of Pauline Kael käydään läpi melko perusteellisesti The New Yorkeriin kirjoittaneen Kaelin ura hänen tekstiensä ja kollegoidensa haastattelujen kautta. Mukana on myös useita Kaelia arvostavia elokuvantekijöitä, kuten Quentin Tarantino ja Alec Baldwin. JR

 

A WHITE, WHITE DAY

★★★★
Hlynur Pálmasonin draama lupailee pitkää uraa, sillä siitä on jo tulossa yksi tämän vuoden festivaalisuosikeista hänen edellisen elokuvansa Winter Brothers tapaan. Se avaa julkilausumalla ”kun kaikki on valkoista eikä enää erota maata taivaasta, kuolleet voivat puhua meille yhä eläville” ja liukuu näennäisen onnellista entistä elämäänsä tutkivan, surevan leskimiehen tarinasta lähes jonkinlaiseksi kummitustarinaksi – ilman Rooney Maraa syömässä piirakkaa. MB

 

X&Y

★★★★
Ylistetyn Luokkajuhlan (2013) ohjaaja-käsikirjoittaja Anna Odell palaa uudella projektillaan X&Y, jossa Mikael Persbrandt näyttelee versiota itsestään kolmen muun näyttelijän kanssa (mukana mm. tanskalainen Trine Dyrholm) ja Odell itseään kolmen muun näyttelijän kanssa. Kuulostaako monimutkaiselta? Sitä se hieman onkin. Fakta sekoittuu fiktioon, eikä kukaan enää tiedä missä mennään. X&Y rikkoo rajoja ja osoittautuu Odellin uudeksi omalaatuiseksi performanssiksi. Pienessä sivuroolissa nähdään myös Ville Virtanen. JR

HL – Hannu Liekso
JR – Jesse Raatikainen
JV – Jouni Vikman
MB – Marta Bałaga
MH – Miia Hartikainen
ML – Maria Lättilä
NT – Niklas Tirkkonen
NI – Niko Ikonen

Aiheeseen liittyvät jutut