Räppäri Mikael Gabriel kotimaisen kauhuelokuvan päärooliin

24.8.2015 12:00

Luokkakokouksen ohjaaja Taneli Mustonen tarttuu seuraavaksi Bodomjärven murhamysteeriin. Bodom-elokuvan yhteen päärooliin on valittu rap-tähti Mikael Gabriel.

Mikael Gabriel on yksi elokuvan neljästä nuoresta, jotka lähtevät yhdessä Bodomjärvelle ratkaisemaan lopullisesti jo puolen vuosisadan ajan koko Suomea ravistelleet murhayön
tapahtumat.

Elokuvahanke kuvataan tänä vuonna kansainvälisellä kuvausryhmällä useassa eri maassa. MG:n rinnalla Bodomin synkkiin metsiin uskaltautuvat Jussi-patsaalla palkittu Mimosa Willamo, cheerleader Nelly Hirst-Gee sekä nuori tanssija ja näyttelijä Santeri Mäntylä.

– Olemme todella innoissamme valmistautumassa kuvauksiin. Tällä porukalla on mahtava lähteä tekemään leffaa, josta tulee paitsi näyttävä ja karmiva myös todella viihdyttävä, ohjaaja Taneli Mustonen hehkuttaa tiedotteessa.

Bodom tulee teattereihin syksyllä 2016.

Kuva: Olli Keskinen

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa