Reykjavikissa koettiin elokuvafestivaali ilman rajoja

Lunni rynnii kuin Godzilla – papukaijanokkainen peto survoo koipiinsa kaupungin asukkaineen. Reykjavikin 11. kansainvälinen filmifestivaali RIFF virnuilee julisteessaan monsterileffalle ja ravistelee katsojaa myös tarjoamalla kaikkea grönlantilaisesta kauhusta vakaviin dokumentteihin.

Teksti ja kuvat: Matti Komulainen

Mittakaavaltaan intiimissä RIFF:ssä tähdet ja yleisö törmäävät väistämättä. Kadulla vastaan tuleva valkohapsi on kuin onkin Mike Leigh, festivaalin kunniavieras, jolle Islannin presidentti Ólafur Ragnar Grímsson ojensi tämänvuotisen elämäntyöpalkinnon, metallinhohtoisen lunnipystin.riff_2

Masterclassissa yleisö pääsi tenttaamaan ohjaajaa. Leigh tunnetaan improvisoijana mutta hän korosti, että kun kamera käy, homma on hoidettava suunnitellusti. Harjoitusvaiheessa kohtauksia voidaan sen sijaan muokata näyttelijöiden kanssa mielin määrin.

Leigh’n Mr. Turner oli RIFF:n suurteoksia, taiteilijamuotokuvien godzilla. Sen ohella nähtiin sarja britin aiempaa tuotantoa. Odotettu jättieepos oli myös Roy Anderssonin En duva satt på en gren och funderade på tillvaron. Sysimusta ruotsalaissatiiri ihmisenä olemisesta räjäytti spontaaneja nauruja monin paikoin makaaberiksi muuttuvalla kuvastollaan.

Vuoden RIFF-tapauksia olivat myös Richard Linklaterin Boyhood ja Jukka-Pekka Valkeapään He ovat paenneet. Sekä amerikkalainen kasvukertomus että mystiikkaan sukeltava kotimainen road-movie innostivat jälkipuheissa kansainvälistä kriitikkokuntaa.

Reilut sata elokuvaa yli 40 maasta tarjonneen RIFF:n pääpalkinnon Kultaisen Lunnin sai italialainen Sydney Sibilia esikoispitkällään Smetto quando voglio (I Can Quit Whenever I Want). RIFF:n erikoisinta antia olivat taas Färsaarten ja Grönlannin elokuvat sekä dokumentit, joissa tutkittiin niin olemassaolon haasteita kuin ympäristöongelmia.

Färsaarelainen Sakaris Fri∂i Stórá oli syystä tyytyväinen. Ohjaajan keväällä Berliinin lyhytelokuvasarjassa ainoana pohjoismaisena teoksena palkittu Vetrarmorgun täytti salit RIFF:ssä. Tyttöjen välisestä ystävyydellä ja vihanpidolla ladattu tarina osoitti terävää havaintokykyä sekä vahvaa otetta: Stórá sai nuoret näyttelijänsä heittäytymään vaikeisiin rooleihin. Andrias Høgennin Eina puolestaan ujutti naisen erotuskaan kauhuelokuvan sävyjä, kun menneisyys puski pintaan kodin nurkista.

Qaqqat alanngui on Grönlannin ensimmäinen kauhuelokuva. Malik Kleistin esikoisohjaus vie ystäväjoukon syrjäiselle vuonolle juhlimaan koulun päättymistä. Myyttinen paha henki Qivittut puuttuu kuitenkin peliin verisin seurauksin. Toisenlaisen kuvan jättisaaresta välitti Jakob Maqen Tupilaq. Hieno animaatio näytti, mihin vieraantuminen omista juurista voi johtaa. Muutosten paineita mittasi myös Aka Hansenin dokumentti Nuna Qorsooqqittoq, joka kysyi paikallisten ajatuksia digiajan ja ilmastonmuutoksen kurimuksessa.

Ympäristöteemaan pureutui Matthias von Guntenkin. Sveitsiläisohjaajan Thule Tuvalu kiteytti tärkeän huomion: vaikkei maapallon äärilaitojen Thulen ja Tuvalun asukkailla ole yhteistä kieltä tai kulttuuria, he tulisivat kohdatessaan todennäköisesti toimeen sujuvasti, sillä elämä muuttuvan ilmaston armoilla yhdistää yli kaiken.

Argentiinassa syntynyt ja Madridiin asettunut Sebastián Alfie kertoi, kuinka hänen esikoispitkänsä kirjaimellisesti avasi silmät. Gabor alkaa tutkielmana sokeudesta mutta muuttuu kahden elokuvantekijän, ohjaaja Sebasin ja näkönsä kesken työkeikan menettäneen elokuvaaja Gaborin ystävyyden tutkielmaksi.

RIFF:n toimistona toimivan Tjarnarbíón kahvilassa näkyi tutut kasvot. Kyllä – mustan islantilaiskomedian Of Horses and Menin naispääosan esittäjä Charlotte Bøvinghan se siinä. Tanskalaistähti kertoi ohjaajaavansa parhaillaan lastennäytelmää Reykjavikissa. Talvella on vuorossa uuden elokuvan Hrútar (”Pässit”) loppukuvaukset Islannissa Grímur Hákonarsonin johdolla.

Naapurikaupungissakin tapahtui. Kopavogurissa mm. esitettiin Korpin lento (Hrafninn flýgur) loppuunmyydylle Salurinn-salille. Hrafn Gunnlaugssonin viikinkiklassikon valmistumisesta täyttyi 30 vuotta ja tapausta juhlittiin erikoisnäytöksellä, jota säesti islantilaisyhtye Sólstafir. Veristä saagaa kuljettava tummasävyinen soitto sai yleisön taputtamaan seisaaltaan, kun ohjaaja ja bändi tulivat kumartamaan illan päätteeksi.riff_3

Myöhemmin Gunnlaugsson kutsui virvokkeille kotiinsa, joka tiukkuu elämäntyöhön liittyviä muistoesineitä. Talokin mykisti: rakennus on eräänlainen perinneasumuksen ja kierrätyksen riemuvoitto. Ohjaaja iloitsi juhlanäytöksen menestyksestä ja kertoi, että hänen viikinkitrilogiaansa työstetään parhaillaan videojulkaisuksi, joka täyttää nykystandardit.

RIFF:ssä vieraili myös kiinnostava kaksikko. Suha Arrafin Villa Touma kuvaa Ramallahin arkea vahvasta naisnäkökulmasta, jollaista ei näe tv-uutisissa. Puolalaisohjaaja Jakub Pączek taas tuli spinnaamaan mahdollisille tuottajille ideaansa mokumentista Prince Polandia. Se kytkee puolalaisten muuttovirran Islannin suosituimpaan suklaapatukkaan Prince Polo nokkelasti ja salaliittoteorioille irvaillen.

Elokuvamusiikki työllistää ison joukon alan ammattilaisia. RIFF-panelissa olivat mukana mm. Broadchurch-sarjan sävellystyöstä BAFTA:lla palkittu Ólafur Arnalds, Ragnar Bragasonin Metalheadiin (2013) koskettavan scoren tehnyt Pétur Ben ja kultakorvakonkari Hilmar Örn Hilmarsson, jonka viimeisin työ soi Dome Karukosken Mielensäpahoittajassa.

Kaikki totesivat, että Islannin syrjäisyys ei ole ollut este työskentelylle. Päinvastoin, maan saavuttama maine on vain lisännyt ”minimalististen sointien” kysyntää. Mielikuvan takana tosin on usein resurssien rajallisuus. Hans Zimmerin kaltaisilla säveltäjillä on kuulemma aivan eri luokan budjetti, ja islantilaisten on työskenneltävä huomattavasti rajatuimmissa puitteissa, Hilmarsson kuittasi naureskellen.

Kokemus ja ammattitaito huokuivat myös RVK/RVX-studioilta. Verstaan keulakuva on ohjaaja Baltasar Kormákur, toinen dynamo Daði Einarsson taas meritoitui viimeksi Oscar-rohmu Gravityn esianimoinneistaan.

Nyt studiossa työstettiin mm. Kormákurin Everestiä. Vuorikiipeilyleffasta saattaa kasvaa talon uusi godzilla, mitä menestykseen tulee. Enteet ainakin ovat suopeat, viestivät seiniä koristavat julisteet aiemmista hiteistä kuten 101 Reykjavik, Salakuljettaja, 2 Guns ja Pappi lukkari talonpoika vakooja, joita on työstetty täällä.

Aiheeseen liittyvät jutut