Rick Moranis paljasti miksei häntä nähdä uudessa Haamujengissä

26.10.2015 14:36

Rolling Stone uutisoi, ettei alkuperäistä Ghostbusters – Haamujengi -elokuvan Emmy-palkittua näyttelijä Rick Moranista nähdä elokuvan uusintaversiossa. Moranis muistetaan elokuvasarjan lisäksi komediaklassikoista Avaruusboltsit ja Kulti, kutistin kakakat.

Vaikka Haamujengin uusintafilmatisoinnissa nähdään useiden alkuperäisten näyttelijöiden cameo-rooleja – mukaan on lupautunut mm. Bill Murray, Sigourney Weaver ja Dan Aykroyd – Moranista ei elokuvassa nähdä.

”Toivon heille kaikkea hyvää, toivon elokuvan olevan loistava. Minulle se ei vaan käy järkeen – miksi tekisin päivän kuvauskeikan jostakin mitä tein 30 vuotta sitten”, näyttelijä kertoo. Moranis lopetti näyttelemisen vuonna 1997, hänen vaimonsa menehdyttyä rintasyöpään. Moranis kasvatti lapset yksinhuoltajana. Hän kuitenkin kertoi, että palaa todennäköisesti kameran eteen oikeanlaisen projektin tullessa kohdalle.

Kuva elokuvasta Ghostbusters II

(Episodi/JR)

 

Lisää luettavaa