Roman Polanski ei välitä MeToo-liikkeestä: kutsuu sitä ”massahysteriaksi” – ohjaaja erotettiin myöhemmin Oscar-akatemiasta

Kulttielokuvia tehnyt Roman Polanski oli taannoin puolalaislehden haastattelussa, jossa hän kertoi ajatuksiaan MeToo-liikkeestä.

84-vuotias Oscar-voittaja erotettiin juuri Oscar-akatemiasta raiskaussyytösten takia. Polanski onkin nyt aikeissa haastaa akatemian oikeuteen epäoikeudenmukaisesta erottamisestaan.

Ennen potkuja hän antoi puolalaislehdelle haastattelun, jossa kutsuu MeToo-liikettä ”massahysteriaksi” ja ”tekopyhyydeksi”.

– Tämän kaltaista massahysteriaa tapahtuu yhteiskunnissa aika ajoin, Polanski kertoi Polska-lehdelle.

– Joskus se on dramaattista, kuten vaikkapa Ranskan suuri vallankumous tai Pärttylinyön verilöyly. Joskus se on taas vähäverisempää kuten Puolassa vuonna 1986 tai mccarthyismi USA:ssa.

– Jokainen haluaa tukea tätä kampanjaa [MeToo], mutta se johtuu pääosin pelosta… mielestäni koko liike on täysin tekopyhä.

Polanski on edelleenkin etsintäkuulutettu USA:ssa vuonna 1977 tapahtuneen Samantha Geimerin raiskauksen takia.

Geimer on kuitenkin antanut anteeksi Polanskille, ja kutsui ohjaajan erottamista Oscar-akatemiasta ”rumaksi ja julmaksi teoksi, jolla ei ole mitään vaikutusta mihinkään”.

Lähde: Telegraph

Aiheeseen liittyvät jutut