Ohjaaja puolustaa Will Ferrellin internet-raivon herättänyttä komediaa

The Big Short -elokuvasta Oscar-palkittu Adam McKay puolustaa raivon nostattanutta Reagan-elokuvaa.

13.5.2016 16:15

McKayn ja Will Ferrellin tuotantoyhtiö Gary Sanchez suunnitteli tekevänsä elokuvan kehutusta käsikirjoituksesta, jossa presidentti Ronald Reagan on todellisuudessa Alzheimerin taudista kärsivä mies, joka luulee vain näyttelevänsä Yhdysvaltain presidenttiä.

Elokuvan julkistus herätti valtavan median myllyttämän vihavyöryn, jonka jälkeen pääosaan itseään kaavaillut Ferrell joutui jättäytymään koko projektista.

McKay huomauttaa, että Hollywood Reporterin mukaan käsikirjoitus on ”huomioiva ja rakastava Reagania kohtaan”. Käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottajan mukaan internet-kulttuuri onkin syynä elokuvan saamaan ryöpytykseen.

”En ole ikinä ollut näin lähellä tapahtumaa, jossa niin pieni määrä tietoa kasvattaa sellaisen vyöryn. Sitä oli aivan hullua seurata”, McKay sanoo.

”Ihmiset eivät olleet edes lukeneet käsikirjoitusta. Kolme sanaa riitti: Reagan, Ferrell, Alzheimer, ja siitä tuli valtava juttu… Se on tämä kulttuuri, jossa elämme. Kaikessa on kyse klikeistä, klikeistä ja osumista, osumista.”

McKayn mukaan koko vyöry johtui siitä, että ilmeisestä Ronald Reaganiin ei vain saa koskea satiirin merkeissä. Ohjaaja hämmästelee ihmisten reaktiota Will Ferrellin mukana oloon.

”Will ei ollut edes kiinnitettynä elokuvaan vielä! Hän vain pohti sen tekemistä. Sillä ei ollut edes ohjaajaa vielä. Se oli vain yksi 30:stä projektista, joita Will mietti”, McKay muistuttaa.

Jutun levittyä, joutui Gary Sanchezin toimisto McKayn mukaan vihapostin täyttämäksi.

”Se oli pelottavaa. Tällaisiin juttuihin reagoivat ihmiset voivat olla pelottavaa väkeä”, McKay kertoo. ”Toimistollemme jätettiin todella pelottavia viestejä.”

 

Lähde: The Daily Beast

Lisää luettavaa