Katsojat valittavat välillä, kun elokuvat kestävät yli kaksi tuntia. Nykyään leffat saattavat kestää jo 2,5 tuntiakin.
Russon veljekset kertovat, että jatkossa on hyvä varautua pitempiin kokemuksiin, sillä kahden tunnin elokuvat kuolevat. Vaikuttaakin siltä, että elokuvat saavat lisää mittaa joka vuosi.
Infinity War kesti 149 minuuttia. Se on pisin Marvel-leffa. Infinity War tienasi 2,047 miljardia dollaria maailmanlaajuisesti, eli ovatko elokuvan mitasta valittavat katsojat sitten vähemmistössä? Siltä vaikuttaa.
Studiot tulevat luultavasti lisäämään elokuvilleen kestoa.
– Olemme keskellä mullistusta. Kahden tunnin elokuvalla oli hyvä elämä sadan vuoden ajan, mutta nyt siitä on tullut ennustettava formaatti. Sen puitteissa on vaikea työskennellä. Se on kuin sanoisi, että me kaikki pidämme soneteista, joten tehdään sonetteja seuraavat sata vuotta niin monin eri tavoin kuin vain voimme. Epäilen, että tuleva sukupolvi ei tule enää näkemään kaksituntisia elokuvia dominoivana tarinankerronnallisena formaattina, Joe Russo kertoi taannoisessa haastattelussa.
MCU-maailma on tavallaan yksi jättimäinen leffa, sillä ne ovat yhteydessä toisiinsa – aivan kuten televisiosarjat. Tuskinpa siis tulemme näkemään 4-5 tunnin elokuvia, mutta saatamme nähdä enemmän universumin sisäisiä kronologisesti suoria jatko-osia.
Lähde: SlashFilm