Ryan Gosling ja Russell Crowe lähtevät tutkimaan pornomaailmaa?

15.6.2014 12:42

Muun muassa Tappava ase ja Viimeinen partiopoika -elokuvat käsikirjoittanut Shane Black on valmistelemassa kolmatta ohjausprojektiaan. Debyyttinsä elokuvalla Kiss Kiss Bang Bang tehnyt, ja Iron Man 3:lla jatkanut Black lähtee seuraavaksi yksityisetsivien ja pornotähtien maailmaan elokuvalla The Nice Guys.

Anthony Bagarozzin ja Blackin kirjoittama The Nice Guys kertoo ex-alkoholistista polvenmurtajasta, Jackson Healystä, ja yhä alkoholistista yksityisetsivästä nimeltään Holland March, jotka lähtevät yhdessä tutkimaan erään pornotähden itsemurhaa, joka ei välttämättä olekaan ihan sitä, miltä näyttää. 1970-luvulle sijoittuvan elokuvan pääosiin on huhuiltu Russell Crowea ja Ryan Goslingia.

Tähtien edustajat sanovat, että kumpaakaan ei ole vielä kiinnitetty elokuvaan, mutta projekti kuulostaa sopivan molempien pirtaan.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa