Saako vuoden 1984 huima avaruustaisteluleffa jatko-osan? Näin kommentoi Gary Whitta

Tämä osuisi kyllä aika moneen nostalgiahampaaseen.

15.9.2022 05:30

Moni 1980- tai 1990-luvulla lapsuutensa elänyt saattaa muistaa mielen sopukoita kaivellessaan erään mainion scifi-elokuvan, jossa nähtiin kaikkea, mitä hyvä scifi-leffa nyt tarvitseekaan – jännittävän juonen ja vielä avaruustaisteluitakin. Kyseinen leffa oli Viimeinen suuri seikkailija (1984) tai vaihtoehtoisesti englanninkieliseltä nimeltään The Last Starfighter.

Elokuvan tarinassa lukiolainen Alex Rogan oppii Starfighter-videopelin täydellisesti, mutta hän huomaa sen olleen vain testi. Pian hänen taitonsa herättävät huomiota Maapallon ulkopuolella.

Elokuvasta on puuhattu jo pitkään jatko-osaa, mutta vielä sellaista ei ole nähty. Yksi syy projektin epävarmuuteen on tiettävästi ollut vaikeus saada hankittua elokuvan oikeudet.

Viime aikoina on kuitenkin nähty useita lupaavia julkituloja The Last Starfighter 2 -elokuvan suhteen. Käsikirjoittaja Gary Whitta kommentoi niin ikään, miltä projektin tila vaikuttaa. Hänen näkemyksensä antaa toivoa, vaikka siinä onkin hiukan synkkä sävy.

– Ollakseni rehellinen, on hyvä mahdollisuus siihen, ettei sitä koskaan tapahdu. Mutta jos näin käy, syynä ei ole yrityksen puute minun ja Jonin (Jonathan R. Betuel) puolelta, Whitta sanoi.

Viime vuonna Whitta antoi kuitenkin ymmärtää, että kulissien takana tapahtuu asioita, ja hän uskoo projektin toteutumisen olevan lähempänä kuin koskaan. Elokuvan lopullinen kohtalo siis selvinnee ehkä jo lähiaikoina.

Alkuperäinen käsikirjoittaja Jonathan R. Betuel kommentoi myös lupaavasti jo vuonna 2020.

– Näyttää siltä, ​​että teemme sopimuksen saadaksemme sen (tuotannon) käyntiin, Betuel kommentoi tuolloin.

Whittan ja Betuelin on tarkoitus käsikirjoittaa The Last Starfighter 2 yhdessä. Betuel mainitsi myös aiemmin mainitut elokuvan oikeudet, joiden saamisessa meni vuosia, mutta nyt niiden pitäisi olla kunnossa. Alla Whittan twiitti.

Lue myös: Nyt Viaplayssa: Yksi 90-luvun parhaita scifitoimintaelokuvia – ohjaaja kirjoitti kässärin jo lukiossa – Episodi.fi

Lähde: Movieweb

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia