”Säälin niitä tyhmiä idiootteja, joita joudun kestämään” – näyttelijä puhuu suunsa puhtaaksi

28.9.2015 11:24

Pelkkänä naamana ja vartalona liian pitkään mielestään nähty Rose McGowan ei enää pysy hiljaa Hollywoodin vallitsevasta seksismistä.

Näyttelijä kohautti aiemmin twiitillään, jossa kertoi naurettavista puvustusvaatimuksista Adam Sandlerin elokuvaa varten. Tämän jälkeen McGowan on äänekkäästi puhunut kohtaamistaan ongelmista ja epäkohdista.

THR:n haastattelussa McGowan on avannut ajatuksiaan ongelmien laajuudesta. Ohjaajana ja muusikkonakin nykyisin työskentelevä McGowan sanoo muun muassa olevansa kyllästynyt siihen, miten alalla työskentelevät ihmiset vain sanovat olevansa tietoisia ongelmasta.

”Minua ei kiinnosta sinun tietoisuutesi. Minua kiinnostaa se, että oikeasti teet jotain. En voi viedä tietoisuuttasi pankkiin. Eikä voi kukaan muukaan nainen. Eivätkä voi miehetkään, sillä suoraan sanottuna he ovat kaikki kiinni näissä yhteiskunnan rooleissa. Suurimman osan ajasta vain säälin heitä. Minä kirjaimellisesti säälin niitä tyhmiä idiootteja, joita joudun kestämään”, McGowan tykittää.

Näyttelijä piikittelee myös The Hollywood Reporterin ja Varietyn kaltaisten julkaisujen ja näiden toimittajien olevan osa ongelmaa, näiden keskittyessä kertomaan, mitä naisilla on päällään eikä sitä, mitä nämä ovat saavuttaneet.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa