Arnold Schwarzenegger aikoo jättää lihatuotteet, ei ole käyttänyt maitotuotteita 40 vuoteen!

Maailman suurimpiin kehonrakentajiin ja toimintatähtiin lukeutuva, Kalifornian entinen kuvernööri yhdisti voimansa entisen ohjaajansa kanssa.

Arnold Schwarzenegger yhdisti voimansa Terminator -ohjaaja James Cameronin kanssa – tällä kertaa eläinten oikeuksista huolta pitävän PETA:n vuoksi. Iso-Arskan lääkärit ovat kehottaneet häntä vähentämään lihan kulutusta, ja näin on tapahtuva.

”Olen pikkuhiljaa jättämässä lihan kokonaan pois – ja voin kertoa oloni olevan fantastinen!” Schwarzenegger iloitsee. Toisessa yhteydessä hän toteaa, ettei lihaa pitäisi ostaa mikäli kehotetaan syömään enemmän vahvistumisen vuoksi.

Terminaattorin ystävä, Avatar-ohjaaja Cameron on itse vegaani. ”Liha ja meijerituotteet eivät ole hyviä kehollesi, eivätkä ympäristölle.”

PETA:n sivuilta näkee myös videon, jossa Cameron ja Schwarzenegger kertovat ajatuksistaan. Videossa näkyy myös klippejä herrojen kuvaamasta uudesta mainoksesta.

Schwarzeneggerille PETA ei ole ensimmäinen hyväntekeväisyyskohde, jonka kasvona hän esittäytyy. Hän on kritisoinut avoimesti eläinten metsästystä, puhunut vahvasti tasavertaisen avioliittolain puolesta, sekä kritisoinut ilmastonmuutosta edistävää politiikkaa.

Kuva elokuvasta Sabotage

Aiheeseen liittyvät jutut