Se on totta: Kohelluskavereiden aikamatkailu jatkuu kulttikomedian uudessa jatko-osassa

90-luvun taitteessa kahdessa elokuvassa seikkailleet Bill ja Ted jatkavat koheltamistaan uudessa elokuvassa yli 25 vuoden jälkeen.

9.5.2018 11:59

Vuonna 1989 ilmestynyt Billin ja Tedin uskomaton seikkailu (Bill & Ted’s Excellent Journey) sekä vuoden 1991 jatko-osa Billin ja Tedin maailma (Bill & Ted’s Bogus Journey) ovat jääneet elämään kulttiklassikkoina, joiden kuuluisimpia osia lainataan vieläkin läpänheiton kunniallisessa harjoittamisessa.

Nyt, yli 25 vuoden tauon jälkeen ja selkeästi tuoreen henkiinherättämisinnostuksen avustamana, Bill ja Ted pääsevät uusiin seikkailuihin.

Fanien ei tarvitse pelätä liiallisista muutoksista, sillä uudesta elokuvasta kerrotut faktat kuulostavat varsin tutuilta.

Elokuvan nimi on Bill & Ted Face the Music, ja sen pääosassa ovat totutusti Alex Winter ja Keanu Reeves. Elokuvan käsikirjoittaa yhtä totutusti Chris Matheson ja Ed Solomon. Ohjauksesta vastaa toisen yhtä muistellun scifi-komediaklassikon Galaxy Questin ohjannut Dean Parisot. Yhtenä elokuvan tuottajista on Steven Soderbergh.

Uudessa seikkailussa Bill ja Ted jatkavat aikamatkailuaan ja kuulevat tulevaisuuden vierailijalta, että vain heidän laulunsa voi pelastaa elämän maapallolla. Seikkailussa mukana nähdään miesten tyttäret, uusia historiallisia hahmoja sekä musiikkilegendoja.

Bill & Ted Face the Music -elokuvan suunnitellusta julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa.

 

Lähde: Entertainment Weekly.

Lisää luettavaa