”Seuraava kohtaamamme Pearl Harbor voi hyvinkin olla kyberhyökkäys” – Michael Mannin tulevasta trilleristä uusi traileri

Aiheisiinsa antaumuksella paneutuva Michael Mann teki tulevan Blackhat-elokuvansa tiimoilta noin kaksi vuotta taustatyötä ymmärtääksen, mistä kybermaailmassa on kysymys.

Ohjaaja on kertonut tavanneensa Washingtonissa ihmisiä, jotka tekevät työtä kyberhyökkäysten parissa niin CIA:ssa kuin FBI:ssakin. Mannin mukaan hän ymmärsi muun muassa, että puoli vuotta sitten etusivuilla tulleet jutut olivat varsin ilmiselviä jo kaksi vuotta aiemmin, jos osasi kaivaa oikeista paikoista.

Blackhat sukeltaa kyberterrorismin maailmaan ja kertoo Chris Hemsworthin esittämästä vangitusta hakkerista, joka otetaan apuun vaarallisen kyberrikollisen metsästykseen.

Hemsworthin lisäksi elokuvassa nähdään Viola Davis, Tang Wei ja Wang Leehom. Katso tuore traileri alta.

YouTube video

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut