Seuraava Rocky-elokuva on löytänyt naistähtensä

17.12.2014 21:48

Sylvester Stallone ei halua lähteä liian kauas mukavuusalueeltaan, vaan jatkaa tuttujen sarjojensa parissa: sekä Rocky että Rambo ovat saaamassa jatkoa uusien elokuvien myötä.

Seuraavan kerran Rockya ei kuitenkaan nähdä Rockyssa, vaan Creedissä. Nimensä mukaisesti elokuva kertoo Apollo Creedin pojanpojasta, jonka valmentajaksi nyt vanhana herrana ja entisenä kehäraakkina näyttäytyvä Rocky ryhtyy.

Elokuvan pääosassa esiintyy Fruitvale Station -elokuvassa vakuuttanut Michael B. Jordan, jonka seuraan on vasta kiinnitetty kehutussa Dear White People -elokuvassa nähty Tessa Thompson.

Thompsonin roolista ei vielä ole tietoa, mutta voisi kuvitella, että kyseessä on nykypäivän Rocky-Adrian -parivaljakko, jota Stallone saa seurata vain sivusta.

Creedin ohjaa Fruitvale Stationinkin luotsannut Ryan Coogler, joka myös käsikirjoittaa yhdessä Aaron Covingtonin kanssa.

(Episodi/ML)

Lisää luettavaa