Someraivo – Fox pilasi suomalaisten Tähtien sota -fanien elokuvaillan

5.10.2015 09:55

Fox-kanava ilahdutti suomalaisia Tähtien sota -faneja ilmoittamalla koko saagan esittämisestä peräkkäisinä sunnuntai-iltoina.

Sunnuntaina 4. lokakuuta oli vuorossa sarjan toisena valmistunut Imperiumin vastaisku, ja ilo vaihtui pettymykseen. Teknisen vian takia elokuvan suomenkielinen tekstitys ilmestyi ruutuun joko väärään aikaan tai ei ollenkaan.

Jotkut katsoivat elokuvasarjan parhaaksi nimettyä osaa ensimmäistä kertaa, joten harmitus oli suuri. Television katsojia ärsytti erityisesti se, että vikaa ei saatu millään kuntoon. Television katsominen loppuikin monilta siihen.

Asiaa puitiin Twitterissä, missä Fox-kanava sai kuulla kunniansa.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa