Stand by Me kohtaa Independence Dayn – Kesäleiriläiset pelastavat maailman ulkoavaruuden hyökkäykseltä

Stand by Me kohtaa Independence Dayn Netflix-elokuvassa Rim of the World, jossa neljän kesäleiriläisen on pelastettava maailma ulkoavaruuden hyökkäykseltä.

13.6.2019 11:30

Kesäleiri on tuskin alkanut, kun neljä teini-ikäistä nuorta huomaa, että vaikein haaste leirielämässä ei olekaan merimiessolmun tekeminen tai nuotion sytyttäminen.

Ulkoavaruuden asukit ovat nimittäin valloittaneet planeetan, ja nuorten täytyy estää se. Heidän täytyy liittoutua yhteen ja pelastaa maailma.

Käsikirjoittaja Zack Stentz (Thor) sai idean Rim of the Worldin tarinaan, kun hän oli viemässä lastaan kesäleirille.

– Matkalla mietin, että nykyajan lapset eivät enää vietä vapaa-aikaansa samalla tavalla kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Lempielokuviani ovat esimerkiksi E.T., Arkajalat ja Stand by Me – Viimeinen kesä, jotka tehtiin siihen aikaan. Silloin ei ollut kännyköitä, ja lasten piti pärjätä omillaan.

Stentzillä heräsi ajatus. Mitä jos nykyaikaisella kesäleirillä tulisikin tilanne, että jouduttaisiin pärjäämään ilman modernia teknologiaa.

Stenz selittää, että avaruusolioiden invaasio on elokuvassa vain juonenkuljetuksen väline.

– Sitä kautta nuoret oppivat luottamaan toisiinsa ja tekemään vaarallisia asioita, ja heistä kasvaa vähitellen ikään kuin perhe, käsikirjoittaja kuvailee.

Kun Stentz sai käsikirjoituksen valmiiksi, sitä tarjottiin ohjaaja McG:lle, joka tunnetaan muun muassa elokuvista Charlien enkelit ja Terminator – Pelastus.

McG ihastui käsikirjoitukseen ja uskoi, että sen pohjalta syntyisi täysin omaperäinen toimintaseikkailu.

– Siinä oli mukana yhtä paljon realismia ja fantasiaa, mikä oli minusta hienoa. Yhdistelen mielelläni erilaisia aineksia, joita ei yleensä käytetä rinnakkain, McG sanoo.

Päähenkilöt joutuvat tarinan edetessä kasvamaan nopeasti aikuiseksi.

– Silloin on kannettava vastuuta ja tehtävä asiat omin neuvoin, McG selittää.

– Tarina puhuu sen puolesta, että perhe voi löytyä muidenkin kuin verisukulaisten parista. Siinä käsitellään lojaalisuutta, kasvamista, pelkojen voittamista ja uskoa itseensä.

Sopivien näyttelijöiden löytäminen oli haaste. Pitkien etsintöjen ja koe-esiintymisten jälkeen Alexin rooliin valikoitui Jack Gore. Alex on vähäpuheinen ja neuroottinen nero, joka lähtee leirille vastentahtoisesti. Miya Cech sai Zenzhenin roolin, koska hänellä ja Jackilla oli toimiva kemia myös kuvausten ulkopuolella.

Kun Gore ja Cech oli valittu, kaksi muuta keskeistä näyttelijää löytyivät helposti. Benjamin Flores Jr. esittää Dariushia. Hän on aiemmin näytellyt muun muassa elokuvassa Transformers: Viimeinen ritari. Gabrielia esittävä Alessio Scalzotto on elokuvanäyttelijänä ensikertalainen. Nelikko tuli toimeen keskenään hyvin.

McG halusi, että kokemus olisi näyttelijöille opettavainen. Ohjaaja heitteli elokuva- ja musiikkiviittauksia, joita nuoret eivät aina ymmärtäneet.

– Oli paljon elokuvia, joista en ollut kuullutkaan, ja tätä kautta kiinnostuin sellaisista elokuvista, kuten E.T. ja Stand by Me, sanoo porukan nuorin näyttelijä Miya Cech.

Rim of the World on katsottavissa Netflixissä. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa