Stanfordin julmuudessaan käsittämättömästä vankilakokeesta tehdään elokuva

19.6.2015 09:09

Oli vuosi 1971. Eräs yliopiston tutkija Stanfordissa Yhdysvalloissa, Philip G. Zimbardo, teki ryhmänsä kanssa psykologisen kokeen 24:n oppilaan avustuksella. Tarkoituksena oli tutkia, miten henkilön psyykeen vaikuttaa vanginvartijan tai vangin roolin omaksuminen.

Kokeen alku sujui ilman suurempia ongelmia, mutta mitä pidemmälle se eteni, ihan tavallisissa oppilaissa, joilla oli vanginvartijan rooli, alkoi ilmetä sadistisia piirteitä. Vankeja kyykytettiin monenlaisilla tavoilla, siihen pisteeseen asti, että koe oli pakko lopulta kuuden päivän jälkeen keskeyttää.

Koetta on pidetty todisteena siitä, miten päällisin puolin normaalit ihmiset ovat kykeneväisiä käsittämättömään julmuuteen, jos he saavat valtaa ja toisaalta, miten ihminen alistuessaan vain hyväksyy kohtalonsa.

Elokuva julkaistaan ensi kuussa. Traileri alla.

Kuva: Mean Machine

Lähde: Business Insider

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa