Star Wars: The Last Jedi -näyttelijä ehti melkein lopettaa uransa – hurjia työpäiviä

Raakaa työtä.

Vakiintuneeksi näyttelijäksi pääseminen ei suju kaikilta kuin tanssi, vaan se vaatii vuosien työtä ja koe-esiintymisiä. Näin kävi Kelly Marie Tranille, jolla on rooli tulevassa The Last Jedi -Star Wars-elokuvassa.

– Oli ehdottomasti hetki (lähellä lopettamista). Kun täytin 25, olin ollut bisneksessä joitakin vuosia ja taistelin laskujeni kanssa. Olin väsynyt. Työskentelin päivätyössä yli 40 tuntia viikossa. Joskus minulla oli kaksi koe-esiintymistä samana päivänä, jolloin minun piti kirjoittaa sketsi tai harjoitella improvisointia yöllä, tai harjoitella ylihuomenna oleviin koe-esiintymisiin, Tran selvitti.

– Joten heräsin päivittäin viideltä aamulla. Kotona olin vasta kello 23 illalla. Päivät olivat sellaisia vuosia, Tran lisäsi.

Ennen Star Warsia Tran nähtiin tv-sarjoissa About a Boy ja Comedy Bang! Bang! Päivätyön yhteensovittaminen näyttelijänuran edistämisen kanssa kävi kuitenkin vaikeaksi.

Star Wars -rooli helpottanee tähden seuraavia askelia urallaan.

Lähde: Cinema Blend

Aiheeseen liittyvät jutut