Steve Jobs -elokuva floppasi ja ohjaaja on löytänyt syypään

14.11.2015 12:00

Danny Boyle on jutellut BBC:n kanssa lippuluukuilla flopanneesta Steve Jobs -elokuvastaan.

Steve Jobs on kerännyt Yhdysvalloissa ainoastaan 16,9 miljoonan dollarin tulot oltuaan kolmea viikkoa laajassa teatterilevityksessä. Boyle syyttää tästä huonoa julkaisustrategiaa.

”Olen hyvin pettynyt, että elokuvan laittaminen laajaan levitykseen Yhdysvalloissa ei toiminutkaan. Joten nyt se vedetään takaisin vain isompiin kaupunkeihin. On hyvin, hyvin helppo olla jälkiviisas, mutta luulen, että julkaisimme sen laajasti liian aikaisin”, Boyle sanoo.

Elokuva julkaistiin alun perin vain neljässä elokuvateatterissa, joissa se sai kiitettävästi katsojia. Kaksi viikkoa myöhemmin se iskettiin yli kahdelle tuhannelle kankaalle, eikä yleisö löytänytkään elokuvaa. Nyt Steve Jobsia esitetään vain 421:llä kankaalla Yhdysvalloissa.

Boylen mukaan levittäjänä toimineen Universalin olisi pitänyt kasvattaa julkaisua hitaammin, mutta ohjaaja myös kehuu projektin haltuunsa ottanutta yhtiötä, joka on seisonut elokuvan takana koko sen tuotannon ajan.

Katsojapulasta huolimatta Steve Jobsia pidetään vahvana Oscar-suosikkina.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa