Steve Jobs -elokuvan tähti ei omista tietokonetta – kielsi sometuksen myös lapsiltaan

9.11.2015 12:09

Oscar-palkittu näyttelijä Kate Winslet näyttelee Steve Jobsista kertovassa uudessa elokuvassa, mutta hän on kertonut ettei omista tietokonetta lainkaan.

Titanic-elokuvan tähti on sanonut ettei ymmärrä laitteiden päälle. Winsletillä on kolme lasta, 15-vuotias Mia, 11-vuotias Joe ja vuoden ikäinen Bear Blaze, mutta lapsillekaan hän ei ole antanut tietokoneita. Mialla on sentään iPhone, mutta sen käyttöä valvotaan tarkkaan. Sosiaalinen media on pannassa. Winslet haluaa lasten nauttivan mieluummin luonnosta sen sijaan että he jäisivät erilaisten laitteiden koukkuun.

– Olemme kaikki vaarassa tulla riippuvaisiksi noille asioille, joten käytämme äärimmäisiä keinoja. Kotonamme ei ole minkäänlaista sosiaalista mediaa – mieheni ja minä emme ole somessa eikä myöskään lapsemme.

Steve Jobs -elokuva tulee ensi-iltaan 22. tammikuuta. Winslet esittää elokuvassa Applen markkinointijohtaja Joanna Hoffmania.

Lähde: Yahoo UK

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa