Steven Seagal on nykyään ö-luokan turvonnut toimintasankari – mutta mikä miehessä aikoinaan viehätti ja mikä teki hänestä tähden?

Youtube-käyttäjä Rossatron on tehnyt mielenkiintoisen videoesseen, jossa pureudutaan Steven Seagalin uraan.

4.12.2016 19:00

Seagal oli suosittu toimintatähti 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa, mutta pian miehen ura alkoi kääntyä laskusuuntaan.

Enimmäkseen mies tekee nykyään vain suoraan dvd:lle ja blu-raylle julkaistavia toimintaelokuvia, joiden laatu ei päätä huimaa. Seagal on myös nykyisin sen verran huonossa kunnossa, että hän ei pysty enää tekemään kunnolla omia toimintakohtauksiaan. Silti hän tehtailee liukuhihnamaisesti uusia elokuvia.

Ilmeisesti miehen tuotoksille on edelleen kysyntää, mutta miksi? Rossatron perehtyy videossaan Seagalin uran nykytilaan ja mikä teki hänestä aikoinaan suositun näyttelijän.

Rossatronin analyysin mukaan suuri syy Seagalin suosiolle oli se, että hän oli enemmän ”jokamies” verrattuna Arnold Schwarzeneggeriin ja Sylvester Stalloneen. Lisäksi Seagalin aikidotaidot saivat hänet erottumaan sen ajan muista toimintatähdistä.

Uransa alussa Seagal teki myös yhteistyötä parempien ohjaajien ja kanssanäyttelijöiden kanssa, joten elokuvat olivat laadukkaampia.

Rossatronin mielestä Seagalin uran alamäki johtui hänen suuresta egostaan. Seagal halusi olla enemmän vastuussa elokuvistaan, joten hän ei antanut ammattitaitoisten ihmisten tehdä päätöksiä.

Seagalin suosion syistä voi olla montaa mieltä, mutta joka tapauksessa Rossatronin videoessee on erittäin mielenkiintoinen analyysi miehen urasta ja hänen asemastaan muiden toimintatähtien joukossa. Pakkokatsottavaa Seagalin ja toimintaelokuvien faneille!

Katso alta video, jossa Seagalin viehätykseen ja uraan perehdytään perusteellisesti.

Lähteet: The Playlist, Rossatron

Lisää luettavaa