Steven Soderbergh ohjaa interaktiivisen elokuvan! Katsoja vaikuttaa tarinan kulkuun

25.9.2015 11:21

Steven Soderbergh (Traffic, Ocean’s Eleven, Magic Mike) on ”eläkkeelle” jäämisensä jälkeen tehnyt yhden viime vuosien parhaista TV-sarjoista (The Knick), jonka toinen kausi alkaa ensi kuussa, eikä ohjaaja näytä hidastavan tahtia vieläkään.

Seuraavaksi Soderbergh ohjaa ensimmäisen ison luokan interaktiivisen elokuvan HBO:lle. Kyseessä on Mosaic-niminen projekti, jonka tarinan kulkuun ja päähenkilöiden kohtaloon katsoja pääsee vaikuttamaan siihen tehdyn sovelluksen avulla.

Mosaicin pääosissa nähdään Sharon Stone ja Garrett Hedlund. Monia polkuja sisältävän tarinan käsikirjoittaa Ed Solomon (Men in Black, Charlien enkelit).

Elokuvan kohtauksista kuvataan useita eri vaihtoehtoja, jotta katsoja voi päättää, mihin suuntaan tarina kulkee seuraavaksi. Soderberghin sanotaan olleen työstämässä elokuvan sovellusta varten tarvittavaa teknologiaa jo viisi vuotta yhdessä tuottaja Casey Silverin (The Forbidden Kingdom) kanssa.

Monipuolinen ohjaaja on itse hyvin innoissaan uudesta aluevaltauksestaan.

”Uskon HBO:n hyvien ihmisten olevan aidosti innostuneita Mosaicista kahdesta syystä: Ensinnäkin se esittelee uuden tavan kokea tarinan ja jakaa sen muiden kanssa, ja toiseksi, se vaatii uuden Emmy-palkintokategorian, jonka ainoa pätevä ehdokas elokuva on”, Soderbergh summaa vitsaillen.

Mosaicin kuvaukset alkavat jo ensi kuussa, mutta juoni on vielä visusti salassa.

Lähde: Variety

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa