Netflixin Stranger Things -sarjan luojat Matt ja Ross Duffer aikovat jatkaa uraansa muualla kuin sarjan spinoffien parissa.
Identtiset kaksoset käynnistivät kulttisarjan vuonna 2016, ja ovat olleet sen despootteja alusta saakka. He ovat kirjoittaneet, ohjanneet ja tuottaneet useat jaksot. Nyt he ovat valmiita siirtymään eteenpäin.
– Ideamme on antaa vetovastuu jollekin toiselle. Jollekin sellaiselle, joka on todella lahjakas ja intohimoinen, Matt kertoi Happy Sad Confused -podccastissa.
– Emme pidä ajatuksesta spinoff-sarjan pilottiosan ohjaamisesta. Se olisi hölmöä. Joko olet paikalla koko ajan tai et ole. Meidän pitää löytää joku yhteistyökumppani sitä varten.
Matt kuitenkin kertoo, etteivät he aio antaa aivan täyttä johtoa käsistään.
– Stranger Things on vienyt elämistämme kymmenisen vuotta. Rakastin kuitenkin joka hetkeä, enkä kadu mitään, mutta en myöskään halua viettää seuraavaa vuosikymmentä Stranger Things -universumissa. Haluamme olla kuitenkin mukana, ja meillä on juuri oikea idea sitä varten, Matt paljastaa.
Mutta mikä se idea on? Vain Dufferin veljekset ja Mikea sarjassa näyttelevä Finn Wolfhard tietää sen, mutta vain koska arvasi oikein. Edes Netflix ei tiedä näistä suunnitelmista mitään.
Stranger Thingsin neljäs kausi pyörii parhaillaan Netflixissä. Alla traileri.

Lähde: We Got This Covered
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.