Hawkinsin tulevaisuus on vaakalaudalla, ja kaupungin kohtalo selviää Stranger Things -sarjan viidennellä ja viimeisellä kaudella. Kauden kuvaukset päättyivät joulukuussa.
Sarjan luojat Matt ja Ross Duffer ovat toivoneet, että kausi päästäisiin näkemään tämän vuoden puolella, mutta julkaisusta ei ole vielä varmuutta.
Lue myös: Oletko nähnyt näitä hassuja kauhuleffamokia? – Katso lähes 20-minuuttinen ilotteluvideo
– On vielä paljon sellaisia asioita, joista ei ole päätetty. Ne liittyvät kauden julkaisuun ja sen rytmiin. Senpä takia en voi oikein puhua asiasta. Saamme julkaisuun liittyvän puhelun parin viikon kuluessa. Tiedän vain sen, että kauden julkaisu tänä vuonna on erittäin tärkeää sekä meille että Neflixille. Mutta se saattaa olla iso haaste, Matt kertoo.
Mikäli viidettä kautta ei nähdä tänä vuonna, on edelliskauden julkaisusta kulunut lähes neljä vuotta, ja se on todella pitkä väli.
Viimein kausi tulee olemaan jättimäinen. Sitä varten kuvattiin yli 650 tuntia materiaalia. Dufferit kertovat sen vastaavan noin kahdeksaa blockbuster-elokuvaa.
Vaikka Stranger Thingsin pääsarja päättyy, jatkuu sarjan universumin kasvaminen uusiin suuntiin. Useampikin spinoff-sarja on jo tekeillä.
Lähde: Comicbook