Suomalainen 3D-elokuva etsii katsojia Cannesin filmijuhlilla

Kotimainen animaatio Muumi ja punainen pyrstötähti on ensimmäinen stereoskooppisella 3D-tekniikalla toteutettu pohjoismainen elokuva. Se esitellään kansainvälisille ostajille 12. toukokuuta alkavilla Cannesin elokuvafestivaaleilla.

Elokuvan budjetti on kansainvälisessä mittakaavassa mitättömät 975 000 euroa, mutta muumien viehätyksen uskotaan purevan kymmenissä eri maissa. Kansainvälisen versioon on levityksen edistämiseksi lainattu kykyjä naapurimaista: esimerkiksi Stellan Skarsgård, Alexander Skarsgård ja Peter Stormare toimivat Muumipapan, Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen ääninä. Lisäksi Björk on säveltänyt elokuvaa varten kokonaan uuden kappaleen The Comet Song.

Muumi ja punainen pyrstötähti on toinen 1978–1982 tehtyyn puolalaiseen nukkeanimaatiosarjaan perustuva suomalainen muumianimaatio. Edellinen oli vuoden 2008 2D-elokuva Muumi ja vaarallinen juhannus. Sen ohjaaja Tom Carpelan toimii uuden elokuvan tuottajana. Hän kertoo Vaarallisen juhannuksen päätyneen 11 maan elokuvateattereihin, vaikka sitä ei juurikaan markkinoitu. Se lupaa hyvää Punaiselle pyrstötähdelle, jonka markkinointipanostukset ovat huomattavasti suuremmat. Edellinen suomalainen animaatiohitti oli Niko – lentäjän poika, joka myytiin yli sataan maahan.

Kotimaassa Muumi ja punainen pyrstötähti saa ensi-iltansa 6. elokuuta.