Suosikkikomediaa tilattu lisää ja lisää – ainakin yksi tv:n henkiin herättäminen toimii!

Amerikkalainen komediasarja Will & Grace palasi tv-ruutuihin onnistuneesti viime syksynä.

19.3.2018 14:31

Amerikkalainen NBC-kanavan komediasarja Will & Grace palasi televisioon viime syksynä yli kymmenen vuoden tauon jälkeen, eikä paluu ole jäämässä lyhyeksi kokeiluksi.

Vuoden 2016 Yhdysvaltain presidentivaalien aikaan sarjan näyttelijät tekivät 10-minuuttisen nettivideon, jossa amerikkalaisia kehotettiin äänestämään. Tämä erikoisprojekti johti puheisiin sarjan varsinaisesta paluusta, sillä sen aihepiirit maahanmuuttajista homojen oikeuksiin olivat jälleen todella ajankohtaisia.

Will & Gracen 9. kausi, eli uuden jatkumon ensimmäinen kausi, sai ensi-iltansa syyskuussa 2017, mutta jo edeltävässä kuussa NBC oli uusinut sarjan toiselle uudelle kaudelle eli kymmennelle kaudelle.

Lauantaina televisioalan PaleyFest-tapahtumassa NBC ilmoitti palkitun komediasarjansa saavan myös kolmannen uuden kauden eli kaikkiaan 11. kautensa ja jo tilatun toisen uuden kauden saavan muutaman lisäjakson.

Suomessa Will & Gracen tuoreita jaksoja voi seurata Viaplayn suoratoistopalvelusta.

 

Lähde: Deadline.

Lisää luettavaa