Suosikkinäyttelijä siirtyy kameran taakse

Sekä komedioista että draamoista tunnettu Channing Tatum on ilmoittanut siirtyvänsä kameran taakse ohjatakseen ensimmäisen pitkän elokuvansa. Näyttelijän oli alun perin tarkoitus ohjata jo jatko-osa suositulle Magic Mike -elokuvalle, mutta pyöriteltyään ajatusta, toivoi voivansa ohjata jotain pienempää ensin.

Ja nyt Tatum on löytänyt sen pienemmän projektin: hän ohjaa yhdessä Reid Carolinin kanssa adaptaation Matthew Quickin romaanista Forgive Me, Leonard Peacock. Unelmien pelikirjankin kirjoittaneen Quickin romaani kertoo lukioikäisestä nuorukaisesta, joka suunnittelee tappavansa parhaan ystävänsä sekä itsensä.

Aiemman version elokuvan käsikirjoituksesta on rustannut James Ponsoldt, mutta projektille etsitään parhaillaan uutta kirjoittajaa. Tatumin sanotaan mahdollisesti myös näyttelevän elokuvassa, mutta tieto ei ole vielä varmaa.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut