Suosittujen The Walking Dead -hahmojen paluu ei ole enää kaukana – The Walking Dead: The Ones Who Live sai uuden trailerin

Tulisipa tämä(kin) sarja nähtäville myös Suomeen.

11.1.2024 21:15

The Walking Dead -franchise sen kuin puksuttaa eteenpäin. Seuraava spin-off-sarja The Ones Who Live onkin saanut nyt ensimmäisen pidemmän trailerinsa.

Parin minuutin mittaisella pätkällä päästään näkemään jälleen jo alkuperäissarjassa esitellyt päähahmot Rick (Andrew Lincoln) ja Michonne (Danai Gurira). Kaksikko etsii toinen toistaan kävelevien kuolleiden kansoittamassa maailmassa oltuaan erossa toisistaan vuosien ajan. Mukaan mahtuu videon perusteella myös mukavasti uusia kasvoja sekä paljon räjähtävää toimintaa.

Sarjassa nähdäänkin myös esimerkiksi Terry O’Quinn (Lost) ja Lesley-Ann Brandt (Lucifer) uusina hahmotuttavuuksina. Alkuperäissarjassa jo nähty Polyanna McIntosh saapuu lisäksi uusimaan roolinsa Jadisina.

Rickin oli alun perin määrä tehdä paluunsa tähän tarinauniversumiin elokuvatrilogian myötä, mutta suunnitelma muutettiin myöhemmin televisiosarjan muotoon. Sarjan nimi oli aluksi myös ytimekkäästi Rick & Michonne, mutta tämäkin kehittyi lopulta muotoon The Ones Who Live.

The Walking Dead: The Ones Who Live käynnistyy Yhdysvaltain televisiossa 25. helmikuuta. Tämänkään TWD-spin-offin Suomen mahdollinen esitysaikataulu ei ole toistaiseksi tiedossa.

Katso tulevan sarjan uusi virallinen traileri alta.

Lisää luettavaa