Suosittuun lastenkirjaan perustuva supersankari tulee taas

Tulossa reilun vuoden päästä.

10.9.2024 14:03

Paula Norosen suosittuihin lastenkirjoihin perustuva Supermarsu palaa valkokankaille. Uutuuselokuva Supermarsu ja suuri huijaus tulee ensi-iltaan jouluna 2025.

Elokuvan ohjaa edellisen Supermarsu-elokuvan lailla Joona Tena. Aikuisten rooleissa nähdään tuttuun tapaan Tommi Korpela opettaja Sakari Pennilänä ja Kari Hietalahti rehtorina. Essi Hellén ja Eero Ritala näyttelevät jälkeen Emilian äidin ja isän roolin ja Petteri Pennilä Rasva-Anteron isän roolin.

Päärooleissa lapsinäyttelijöinä nähdään Siiri Virtanen, Olavi Lahti, Albert Oksala ja Eelis Sainio.

Paula Noronen kommentoi uutta elokuvaa tiedotteessa ja kertoo toteutuneista näyttelijähaaveistaan:

”Vaikka olen elokuvassa mukana käsikirjoittajana, haluaisin aina myös näytellä. Tällä kertaa jäin jostain syystä ilman roolia, mutta minulle annettiin vastuullinen korvaava tehtävä: sain heittää oravalle takin yhdessä kohtauksessa.

Supermarsu ja suuri huijaus kertoo Emiliasta, Simosta ja Rasva-Anterosta. Viidesluokkalainen Emilia on saanut lemmikkimarsunsa puremasta salaisen kyvyn muuttua Supermarsuksi, pörröiseksi sankariksi, jonka tehtävänä on auttaa eläimiä. Hänen paras ystävänsä on luokan neropatti Simo ja vastustajansa puolestaan Rasva-Antero, koulun pahin kiusaaja, jonka isä on kaupungin rikkain mies.

Mukana menossa on myös Rasva-Anteron paras kaveri Pietari. Elokuvassa ollaan ekologisten kysymysten äärellä, sillä kaikkia huolettaa lähimetsän ja siellä asuvan pörröhännän kohtalo. Mitä tapahtuu, kun supervoimien lähde, juomapullo, päätyy vääriin käsiin?

”Lopputulos on huima ja jännittävä, ja maltan tuskin odottaa valmista elokuvaa”, Noronen hehkuttaa.

Ensimmäinen Supermarsu ilmestyi vuonna 2018, ja se sai jatkoa vuonna 2022.

Lisää luettavaa