Käsikirjoittaja ja ohjaaja Paul Schrader on tehnyt monia töitä Martin Scorsesen kanssa, muun muassa elokuvat Taksikuski ja Kuin raivo härkä. Hänellä on kuitenkin sanansa sanottavana Scorsesen luottonäyttelijä Leonardo DiCapriosta Varietyn mukaan.
”Marty vertaa minua flaamilaiseen minimalistiin. Hän on enemmän tyyppi, joka maalaa renessanssifreskoja. Antakaa hänelle 200 miljoonaa dollaria ja hyvä elokuva tulee väistämättä lopputuloksena. Se sanottu, olisin toivonut, että Leonardo DiCaprio olisi näytellyt poliisia Killers of the Flower Moonissa mielummin kuin idioottia. Kolme ja puoli tuntia idiootin seurassa on pitkä aika”, Schrader sanoo.
Alunperin elokuvan oli määrä alkaa siitä, kun FBI tulee tutkimaan osage-murhia, mutta DiCaprio halusi kertoa tarinan enemmän alkuperäisväestön näkökulmasta. ”Poliisin” roolin teki lopulta Jesse Plemons.