Tältä näyttää HBO:n tuleva jättisarja – scifiä, länkkäriä ja pahaenteisyyttä uudessa trailerissa

Yön ritari -elokuvien käsikirjoittajan luoma sarja on kokenut vaikea tuotannon, jonka hedelmät näemme pian.

Jonathan Nolanin luomasta ja J.J. Abramsin tuottamasta Westworld-sarjasta on julkaistu traileri.

Westworld laitettiin kanavan ja tekijöiden toimesta kuvaustauolle, jotta käsikirjoitukset saatiin viilattua kuntoon, jonka takia sarjan startin odotettiin lykkääntyvän vuoteen 2017. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan sarjan pilottijakso nähdään HBO:lla lokakuussa.

Westworldin pääosissa nähdään mm. Ed Harris, James Marsden, Evan Rachel Wood, Thandie Newton, Anthony Hopkins ja Jeffrey Wright.

Michael Crichtonin käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaan perustuvan sarjan sanotaan olevan synkkä matka keinotekoisen tietoisuuden syntyyn ja syntien tulevaisuuteen.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut