Tämän mahtielokuvan vaikutukset näkyvät kaikkialla

17.2.2013 13:08

1800-luvun lopulla Wienissä syntyneen Fritz Langin ohjaama mustavalkoinen mykkäelokuva Metropolis on äänestetty useaan otteeseen yhdeksi maailman parhaista elokuvista. Elokuvan täyspitkä 210-minuuttinen versio esitettiin ensimmäisen kerran Berliinissä tammikuussa 1927, jossa se sai ristiriitaisen vastaanoton. Paramount Pictures teetti elokuvasta Yhdysvaltojen markkinoille lyhennetyn version, jolloin tarinasta hävisi useita henkilöhahmoja ja sen juonenkulku muuttui.

Puuttuvien kohtausten oletettiin kadonneen iäksi. Alkuperäinen elokuva löytyi kuitenkin vuonna 2008 Argentiinasta lähes täydellisenä 16-millisenä kopiona. Kun filmikopion entisöinti valmistui, elokuva esitettiin Berliinin elokuvajuhlilla vuonna 2010, yli 80 vuoden tauon jälkeen.

Elokuva on huima visio vuodesta 2026, jossa teollisuuspamppu Johann ”Joh” Fredersen (Alfred Abel) johtaa valtavaa, kahtia jakautunutta suurkaupunkia. Ihmiskunnan parhaimmisto asuu maan päällä hulppeissa olosuhteissa. Kaupunki pyörii työläisten voimin, jotka on orjuutettu maan alle, pois ylempiensä silmistä.

Työläisten hengellinen johtaja Maria (Brigitte Helm) pitää kapinamielialan maan alla kurissa, kunnes johtaja Fredersenin poika Freder (Gustav Fröhlich) rakastuu Mariaan ja liittyy työläisiin. Tällöin johtaja Fredersen kaappaa Marian ja valmistuttaa tästä robottikopion, eikä kapinaa pysäytä enää mikään.

Metropolisin vaikutukset näkyvät vielä tänäkin päivänä useiden elokuvien – joista ilmeisin lienee Blade Runner – lisäksi ainakin musiikissa ja muodissa. Kyseessä on siis mahtielokuva sanan varsinaisessa merkityksessä.

Heidi Merima Halonen

Elokuva ★★★★★

Metropolis. Saksa 1927. Ohjaus Fritz Lang. Käsikirjoitus Fritz Lang, Thea von Harbou, perustuu von Harboun kirjaan. Pääosissa Gustav Fröhlich, Brigitte Helm, Alfred Abel, Rudolf Klein-Rogge. Ikäraja 12. Dvd & blu-ray. Julkaisupäivä 13.2.2013.

Lisää luettavaa