Tänään tv:ssä: Hyväksikäytetyn suomalaismissin tarina pohjautuu todelliseen henkilöön – Elokuvan taustalla erikoinen kärhämä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1989 valmistunut Paperitähti.

16.10.2018 06:30

Mika Kaurismäen ohjaustyö kertoo alkoholisoituneesta missistä, kolmesta miehestä ja säälimättömästä hyväksikäytöstä.

Paperitähti perustuu osittain tositapahtumiin. Kaurismäen kanssa elokuvan käsikirjoittaneen Antti Lindqvistin mukaan tarinan pohjana käytettiin julkkismissi Virpi Miettisen elämäntarinaa ja Juice Leskisen Paperitähdet-kappaletta.

Elokuvassa on mukana myös Ilja Kulovaara -niminen hahmo, jonka arveltiin olevan karikatyyri toimittaja Ilkka Kylävaarasta. Käsikirjoittaja kuitenkin kielsi yhteyden.

Taustalla oli ravintola Kosmoksessa elokuussa 1988 sattunut välikohtaus, jossa Kylävaara oli lyönyt Mika Kaurismäkeä viinikarahvilla päähän. Ravintolaepisodista tuli Kylävaaralle oikeustuomio.

Paperitähti-elokuvan Kulovaara-hahmoa pidettiin eräänlaisena kostona Kylävaaralle. Kylävaaran mielestä hahmo oli kunnianloukkaus häntä kohtaan, ja hän teki elokuvasta rikosilmoituksen. Mitään seuraamuksia elokuvan tekijöille ei kuitenkaan tullut.

Missin roolissa nähdään Pirkko Hämäläinen. Kulovaaraa esittää Kari Väänänen.

Paperitähti esitetään Yle Teemalla tiistaina 16.10.2018 klo 21.55. Elokuva on katsottavissa Areenassa 14 päivän ajan.

Lähde: Elonet

Lisää luettavaa