Tänään tv:ssä: Erinomainen jännäri vuodelta 2007 – ”Lopputulos on kaikin puolin nautittava kokemus”

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2007 valmistunut Michael Clayton.

4.9.2018 06:30

George Clooney on Michael Clayton, ison lakifirman junailija, joka yrittää minimoida asiakkaiden tekemien mokien vaikutusta ennen oikeussaliin joutumista. Turhautuneen Claytonin yksityiselämän sotkut vievät lisäksi hänen huomiotaan niin, ettei hän enää haluaisi hoitaa ystävänsä hermoromahdusta. Hiljalleen hän kuitenkin tajuaa, että romahduksen takana on hyvin hänen itsensä kaltainen ihminen, joka on yllättäen joutunut katsomaan itseään peiliin. Ison asiakkaan oikeudenkäynnin taustalta paljastuu vähitellen voimia, jotka vetävät Claytonin mukaansa ja saattavat hänet hengenvaaraan.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Tony Gilroy ei ole edes yrittänyt tehdä perinteistä jännitystoimintaa. Sen huomaa jo siitä, että katsojille ei oikeastaan kertaakaan näytetä, mitä Clayton oikeasti tekee työkseen. Se ei ole pääasia, vaan Gilroy on tehnyt elokuvan erilaisten riippuvuuksien koukussa kiemurtelevista ihmisistä. Ilmeisimpiä ovat henkilöhahmojen päihde- ja uhkapeliriippuvuudet, mutta koko tarina käsittelee myös urautunutta elämää, jossa joko vallanhalu tai pelkkä pään pinnan yläpuolella pitäminen saavat menettämään kosketuksen todellisen maailmaan. Clayton ja monet muut ihmiset joutuvat heräämään ja päättämään pyhittääkö tarkoitus keinot vai onko oikeus lakia tärkeämpää.

Näyttelijäsuoritukset ovat kautta linjan loistavia. Tilda Swinton sai ansaitusti sivuosa-Oscarin, mutta loistavia ovat myös Clooney ja Tom Wilkinson uupuneina miehinä, jotka omalla tavallaan yrittävät tehdä oikein. Mielenkiintoisten luonnetutkielmat tapahtuvat vetävästi ohjatussa jännityselokuvajuonessa, mikä tekee lopputuloksesta kaikin puolin nautittavan kokemuksen.

Michael Clayton esitetään Hero-kanavalla tiistaina 04.09.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia