Tänään tv:ssä: ”Hämmästyttävän taitavasti toteutettu elokuva” – Viiden tähden Oscar-menestys vuodelta 2014

IMDb-arvosana 7,7.

25.5.2021 05:00

Vuonna 2014 valmistuneen Birdmanin päähenkilö Riggan Thomson (Michael Keaton) oli vuosia sitten kuuluisa ja arvostettu näyttelijä. Kaikki tuntevat hänet Birdman-nimisenä supersankarina nimikkoelokuvistaan.

Yrittääkseen palata entiseen loistoon hän ohjaa, tuottaa ja tähdittää näytelmän, jonka teossa tuntuu menevän kaikki pieleen.

Birdman on satiiri supersankarielokuvista, mutta samalla kuvaus elokuva-alan vastakkainasettelusta indie-elokuvien ja kassamenestysten välillä.

Alejandro González Iñárritun ohjaama Birdman on taidokkaasti kuvattu. Elokuva näyttää kulkevan eteenpäin ikään kuin yhtenä pitkänä ottona. Kameran liikkeet ja leikkaukset on toteutettu hämmästyttävän taitavasti.

Birdman puhuttaa samalla ihan tavallista ihmistäkin. Pelko motivoi Riggania saamaan näytelmänsä valmiiksi. Hän ei halua, että ihmiset muistaisivat hänet vain Birdmanista ja haluaa todistaa olevansa hyvä näyttelijä.

Tähän liittyy myös pelkoa yksinäisyydestä ja unohduksesta, jota kaikki ovat varmasti joskus miettineet.

Elokuva sai yhdeksän Oscar-ehdokkuutta, joista se voitti neljä: parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, alkuperäisestä käsikirjoituksesta ja kuvauksesta. Episodi antoi elokuvalle täydet viisi tähteä.

Birdman esitetään Subilla tiistaina 25.05.2021 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia