Tänään tv:ssä: Harvinaisen vahva kotimainen elokuva – Noteerattiin poikkeuksellisesti maailmalla

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1993 valmistunut kotimainen elokuva Isä meidän.

5.3.2019 06:30

Veikko Aaltosen ohjaamassa ja käsikirjoittamassa draamassa Hannu Kiviojan esittämä Juhani palaa maaseudulle lapsuutensa maisemiin.

Juhani kohtaa kohtaa pyörätuoliin joutuneen muistisairaan isänsä (monien Suomi-filmien tähti Martti Katajisto), ja lapsena koetut traumat nousevat esiin. Pystyykö

Takaumissa nuorta isää esittää Armomurhaaja-elokuvasta tuttu Matti Onnismaa.

Isä meidän sai kriitikoilta erinomaisen vastaanoton. Se voitti kolme Jussi-palkintoa: Kivioja parhaasta miespääosasta, Aaltonen ohjauksesta ja Olavi Tuomi kuvauksesta.

Elokuva huomioitiin myös ulkomailla. Arvostettu Variety-lehti kirjoitti kiittävän arvion, ja elokuva sai useita kansainvälisiä palkintoja.

Seuraavana ohjaustyönään Aaltonen pääsi tekemään kansainvälisen yhteistuotannon Merisairas. Englanninkielinen jännäri ei menestynyt, mutta Aaltonen on sen jälkeen jatkanut uraa kotimaassa muun muassa elokuvilla Rakkaudella, Maire ja Juoksuhaudantie.

05 esitetään Yle Teemalla HD-lähetyksenä tiistaina 05.03.2019 klo 21.50. Katsottavissa Yle Areenassa toistaiseksi.

Lisää luettavaa