Tänään tv:ssä: ”Hirvittävää tuhoa ruudun täydeltä” – Vuoden 2014 jättielokuva tehtiin perinteitä kunnioittaen

IMDb-arvosana on 6,4.

Vuoden 2014 Godzillan perusidea on perinteen mukainen. Maailmaa uhkaa valtava jättiläishirviö, jonka syntyyn on vaikuttanut atomivoima. Kestää melko pitkään ennen kuin päästään itse asiaan ja näkemään itse hirviö, mutta se ei varsinaisesti häiritse, sillä vuoteen 1999 sijoittuva taustatarina on erittäin kiinnostava.

Breaking Bad -sarjasta tuttu Bryan Cranston esittää japanilaisen ydinvoimalan insinööriä Joe Brodya, joka joutuu työpaikallaan osalliseksi traagiseen onnettomuuteen, ja koko kaupunki joudutaan evakuoimaan. Traumaattisen kokemuksen myötä hänestä tulee eräänlainen salaliittoteoreetikko, joka etsii monenlaisia syitä onnettomuudelle. Kukaan ei tietenkään usko hänen puheitaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Brodyn poika Ford (Kick-Ass-elokuvista tuttu Aaron Taylor Johnson) puolestaan toimii armeijan pommieksperttinä. Isä ja poika -kaksikko joutuu tapahtuman keskiöön, kun ydinvoimalan raunioista nousee esiin hirviö. Kyseessä ei vielä ole elokuvan nimihahmo vaan siivekäs jättiolio, jota kutsutaan nimellä muto.

Kun muto pääsee valloilleen niin kuvaan astuu mukaan varsinainen Godzilla. Seuraa Godzillan ja kahden muto-hirviön välinen yhteenotto, ja armeijan joukot ydinkärkineen puuttuvat peliin. Luonnollisesti seurauksena on hirvittävää tuhoa ruudun täydeltä, kun kokonaisia kaupunkeja menee säpäleiksi.

Godzilla on viihdyttävä ja tyylitajulla tehty toimintaleffa, jossa on ilahduttavasti kunnioitettu alkuperäistä Godzilla-hahmoa sekä 50-luvun amerikkalaisia tieteiselokuvia. Parasta elokuvassa on se, että käsikirjoitukseen on laadittu kunnon taustatarina ja Tappajahai-tyyliin maltetaan odottaa pitkään ennen kuin hirviöitä näytetään.

Ei varmasti olekaan sattumaa, että päähenkilön sukunimi on Brody kuten Tappajahaissakin.

Godzilla esitetään televisiossa nyt kahteen otteeseen.

  • Su 16.05.2021 klo 23.05, Nelonen
  • Ti 18.05.2021 klo 21.00, Hero

Katso traileri alta.

Aiheeseen liittyvät elokuvat