Tänään tv:ssä: ”Historiallisesti epätarkin spektaakkeli mitä on ikinä tehty” – Viiden Oscarin suurelokuvassa ei välitetä faktoista

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1995 valmistunut Braveheart – taipumaton.

13.4.2019 06:30

Skottien ja englantilaisten verisistä taistelukentistä kertova elokuva palkittiin aikoinaan viidellä Oscar-pystillä. Pääosaa esittävä Mel Gibson ohjasi palkitun elokuvan itse.

Pitkin Irlannin ja Skotlannin nummia kuvatun elokuvan pääosa ei ollut niin selvä valinta kuin miltä nykyään ehkä vaikuttaa. Gibson piti itseään ainakin kymmenen vuotta liian vanhana William Wallacen rooliin ja suunnitteli tilalle näyttelijä Jason Patricia (In the Valley of Elah). Paramount-elokuvastudiolla oltiin kuitenkin sitä mieltä, että elokuvaa ei tehdä lainkaan, jos Gibson ei ole pääosassa.

Pakkonakituksen jälkeen Gibson jättäytyi pois Terry Gilliamin (12 apinaa) suunnitteilla olleesta A Tale of Two Cities -elokuvasta, mutta tarjosi vastineeksi Braveheartin ohjaajan pestiä Gilliamille. Kuten Oscar-palkinnon pokkaajasta voi päätellä, Gilliam kieltäytyi kunniasta.

Vaikka Braveheart lainaa Skotlannin historian tavaramerkit, sinisen sotamaalin ja reisiä tuulettavat heimokiltit vääriltä aikakausilta, on elokuvassa potkua yhä tänäkin päivänä. Siitä osittainen kiitos kuuluu joukkokohtausten avustajille, jotka muksivat toisiaan paikoin hyvinkin tosissaan.

Braveheart oli suurmenestys, mutta se herätti myös kritiikkiä. Gibsonin skottiaksenttia on parjattu, eikä elokuvassa nähtäviä tapahtumia pidetä kovin totuudenmukaisina. Internet Movie Databasen mukaan sitä on monta kertaa sanottu epätarkimmaksi historialliseksi spektaakkeliksi, mitä on ikinä tehty.

Braveheart esitetään AVA-kanavalla lauantaina 13.04.2019 klo 21.00. Katso traileri alta.


.

Lisää luettavaa