Tänään tv:ssä: Intensiivinen rikoselokuva vuodelta 2014 – Poliisikaksikko sarjamurhaajan jäljillä

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2014 valmistunut Suosurmat.

20.11.2019 06:30

Espanjalaista jännäriä on verrattu True Detectiven ensimmäiseen kauteen ja korealaiselokuvaan Memories of Murder (2003).

Alkuasetelma onkin sama: eriparinen poliisikaksikko selvittää murhia synkissä syrjäisissä maisemissa. Suosurmissa tapahtumapaikka on andalusialaisella suoalueella sijaitseva pikkukylä, missä suurkaupungista saapuneet rikosetsivät tutkivat kadonneiden tyttöjen tapausta.

Francon diktatuurin aika on päättynyt, mutta se on yhä tuoreessa muistissa. Poliisit Juan (Javier Gutiérrez) ja Pedro (Raúl Arévalo) edustavat eri sukupolvia ja erilaisia ajattelutapoja, mutta heillä on yhteinen päämäärä: saada sarjamurhaaja kiinni.

Suosurmien juoni ja visuaalinen tyyli tuovat mieleen edellä mainitut esikuvat, mutta silti se ei ole mikään halpa kopio. Alberto Rodríguezin ohjaustyö on intensiivinen ja vahvoilla näyttelijäsuorituksilla varustettu rikoselokuva, joka ansaitusti sai suursuosion kotimaassaan ja voitti peräti kymmenen Goya-palkintoa.

Suosurmat esitetään Yle Teemalla keskiviikkona 20.11.2019 klo 22.00. Areenassa 13 päivää. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia