Tänään tv:ssä: Kasaritoimintaa parhaimmillaan – Vuoden 1987 poliisielokuva synnytti ilmiön

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1987 valmistunut Tappava ase.

20.6.2019 05:00

Mel Gibson oli Mad Max -elokuvien ansiosta tunnettu näyttelijä jo 1980-luvun alussa, mutta Tappava ase -elokuvasarja teki hänestä supertähden.

Ensimmäisessä osassa kaksi poliisia, Gibsonin esittämä traumoista kärsivä Vietnam-veteraani Martin Riggs ja eläkepäiviään odottava perheenisä Roger Murtaugh (Danny Glover), jahtaa vaarallista huumepomoa.

Käsikirjoituksen ensimmäiseen osaan laati Shane Black. Ohjauksesta vastaa Richard Donner, joka ohjasi myös vuosina 1989, 1992 ja 1998 ilmestyneet jatko-osat. Ensimmäinen osa on kuitenkin monien mielestä se paras.

Tappava ase esitetään Subilla torstain ja perjantain välisenä yönä 21.06.2019 klo 00.15. Katso alta kohtaus elokuvasta.

Lisää luettavaa