Tänään tv:ssä: Koiraihmiset huomio! Tämä koskettava laatuelokuva kannattaa katsoa

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2015 valmistunut Paras ystäväni Truman.

6.3.2019 06:30

Argentiinalais-espanjalaisen yhteistuotannon pääosissa nähdään huippunäyttelijä kummastakin maasta.

Argentiinan kenties suurin valkokangastähti Ricardo Darin (Katseeseen kätketty, Wild Tales) esittää Juliania, jolla on parantumaton sairaus. Julianin vanhan ystävän Tomasin roolissa nähdään monista Pedro Almodóvarin elokuvista tuttu espanjalaisnäyttelijä Javie Cámara.

Montrealissa asuva Tomas matkustaa Madridiin tapaamaan Juliania, joka on kieltäytynyt hoidoista, koska tietää kuolevansa pian.

Iäkäs Truman-koira voidaan nähdä eräänlaisena vertauskuvana isännästään. jolla ei ole enää elinpäiviä paljoa jäljellä.

”Truman kulkee mukana sen suuremmin kantaa ottamatta, sen verran elämää nähnyt hän on. Trumanilla ei, luonnollisestikaan, ole ainuttakaan repliikkiä, mutta hienosti Troilo-niminen koira roolinsa suorittaa”, kirjoitettiin Episodin ensi-ilta-arviossa.

Cesc Gayn ohjaustyö on koskettava tarina, joka huonomman tekijän käsissä olisi helposti muuttunut siirappiseksi. Se on vähäeleinen ja konstailematon mutta samalla monitasoinen draama, joka ansaitusti voitti viisi Goya-palkintoa.

Paras ystäväni Truman esitetään Yle Teemalla keskiviikkona 06.03.2019 klo 22.00. Yle Areenassa 30 päivää. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia